Kategoria: Tiedote

Hallituksen suunnitelmat heikentävät lasten ja nuorten hyvinvointia

A-klinikkasäätiö, Aseman Lapset ja Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry ovat vakavasti huolissaan hallituksen suunnittelemista toimista, jotka kohdistuvat heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin. Samalla kun hallitus suunnittelee alkoholin saatavuuden lisäämistä, kohdistetaan lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön isoja leikkauksia. Merkittävästi heikentymässä ovat niin etsivän nuorisotyön, nuorten työpajojen, lastensuojelun jälkihuollon kuin Kelan matalan kynnyksen kuntoutuspalveluiden toimintaedellytykset.

Into sopeuttaa talouttaan lomautuksin

Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry on saanut päätökseen yhdistyksen taloustilanteen vakauttamiseen tähdänneet neuvottelut. Aiemmin ilmoitettu, noin 16 henkilötyökuukauden säästötarve pysyi ennallaan.    Neuvotteluissa päädyttiin hakemaan vaadittavat säästöt pääosin lomautusten sekä työajan joustojen ja poissaolojen avulla. Päätös koskee koko Inton henkilöstöä. Kuluja leikataan myös muista toiminnoista.  Henkilöstön poissaolot jaksottuvat 1. huhtikuuta alkavalle ja kesäkuun … Jatkuu

Into sopeuttaa talouttaan – näkymät ovat sumeat VANUPOn viivästyessä 

Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry aloittaa talouden sopeuttamisohjelman. Tavoitteena on varmistaa yhdistyksen vakavaraisuus ja toiminnan jatkuvuus tilanteessa, jossa rahoituspohjassa tapahtuu muutoksia.  Arvioitu sopeuttamistarve vuodelle 2024 on tällä hetkellä noin 16 henkilötyökuukautta. Taloustilannetta arvioidaan uudelleen keväällä, kun lisätietoa eri rahoituksista saadaan.    Toiminnanjohtaja Timo Kontio kertoo, että vaihtoehtoja kartoitetaan ja valmistelua tehdään yhteistyössä koko henkilöstön … Jatkuu

 Opetus- ja kulttuuriministeriö korotti Inton yleisavustusta 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi vuonna 2023 yhteensä 18 600 800 euroa. Avustusten saajia oli 93. Vuonna 2024 myönnetty avustussumma oli kokonaisuudessaan 17 998 100 euroa ja saajia oli 80. Into — etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry on tiettävästi ainoa järjestö, jonka saama yleisavustus nousi.

Lisää arjen keskusteluyhteyksiä opinnollistamiseen, toivoo Inton uusi asiantuntija Elina Peränen

Into —etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n opinnollistamisen asiantuntijaksi on valittu jyväskyläläinen Elina Peränen. Hän on kehittänyt työurallaan monipuolisesti vaihtoehtoisia oppimisympäristöjä ja kirjoittanut pro gradu -työnsä työpajatoiminnan merkityksestä syrjäytymisen ehkäisyssä. Peränen odottaa innolla erityisesti opinnollistamisen verkostojen kehittämistä. Tässä tekstissä kerromme lisää vuodenvaihteessa tiimiin liittyneestä uudesta intolaisesta.

Sovarissa tekninen ongelma: Osa vuoden 2023 vastauksista jäi tallentumatta 

Työpajojen ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuutta mittaavassa Sovari-työkalussa on havaittu tekninen vika. Vika koskee palvelun laadun kysymyspatteristoa. Osa vuoden 2023 vastauksista on jäänyt tämän osion osalta tallentumatta, eikä vuoden kokonaisdata siis ole suoraan vertailukelpoinen edellisiin vuosiin.

Tuore käsikirja kokoaa yhteen olennaisen työpajatoiminnasta 

Kun ihminen on ulkona yhteiskunnasta ja jopa omasta elämästään, yhteisöllisyyden areenoita voi olla vaikea löytää arkeensa. Monelle yksinäisyyttä kokeneille työpajan yhteisöön kuuluminen ja siinä toimiminen on korjaava kokemus, joka tukee mielen hyvinvointia. Työpajatoiminnan käsikirja tarjoaa kokonaisvaltaisen katselmuksen työmuodon perusteista, toimintaympäristöstä ja valmennuksesta.

Inton puheenjohtajaksi valittiin Bella Forsgren 

Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Helsingissä tiistaina 21. marraskuuta. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin jyväskyläläinen vihreiden kansanedustaja Bella Forsgren. Inton vuoden 2024 toiminta rakentuu otsikon Mihin sinä haluat kuulua -alle.

Valtakunnan ykkösopinnollistaja on Joensuun nuorisoverstas ja TUVA-malli

Millaista on työpajojen ja koulutuksenjärjestäjien yhteistyö vuonna 2023? Mihin suuntaan opinnollistaminen lähtee hallitusohjelmakirjausten jälkeen? Millaisia hyviä käytänteitä opinnollistamisen tiimoilta on kulununeen vuoden aikana kehitetty? Näihin kysymyksiin haettiin vastauksia tiistaina 14. marraskuuta järjestetyssä Synergiaseminaarissa. 

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry