”Nuoret eivät saa tarvitsemiaan palveluita” – Etsivän nuorisotyön ja työpajatoimijoiden kokemuksia hyvinvointialueuudistuksen vaikutuksista
Julkaisutyyppi: Raportit ja selvitykset
Hyvinvointialueet käynnistivät toimintansa reilu vuosi sitten. Mitä uudistuksesta on seurannut työpajakentälle? Miten se näkyy etsivässä nuorisotyössä ja nuorten tarvitsemien sote-palvelujen saatavuudessa? Into kysyi työpajojen ja etsivän nuorisotyön toimijoilta. Raportti esittelee tulokset kyselyistä, joihin saatiin työpajakentältä ja etsivästä nuorisotyöstä yhteensä 366 vastausta.
Kysely osoittaa, että hyvinvointialueuudistus on muuttanut työpajakenttää merkittävällä tavalla, ja vaikutukset koetaan voittopuoleisesti kielteisinä. Uudistus on tuottanut kuntouttavien palvelujen puutetta. Palvelupolut eivät enää myöskään toimi entiseen tapaan. Ns. omia pajasopimuksia pidetä kestävänä ratkaisuna, sillä ne eivät kuulu viralliseen palvelujärjestelmään.
OKM:n ja AVI:n linjaus siitä, ettei nuorten työpajatoiminnan valtionavustuksella saa valmentaa kuntouttavassa työtoiminnassa olevia, on kaventanut nuorten mahdollisuuksia päästä kokonaisvaltaista tukea tarjoavaan palveluun ja vaikeuttanut erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden taloustilannetta.
Kysely tuo esille, että hyvinvointialueuudistus on heikentänyt sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta. Selkeintä tämä on nuorten mielenterveyspalveluissa. Yhteensä jopa 70 prosenttia vastanneista etsivän nuorisotyön toimijoista katsoo, että mielenterveyspalvelut ovat heikentyneet. Kysely tuo myös esille, että etsivän nuorisotyön verkostoyhteistyö sote-ammattilaisten kanssa on vähentynyt.
Uudistukseen liittyviä hyvä käytäntöjä:
- sopimuksellinen yhteistyö hyvinvointialueen ja kunnan välillä
- yhteistyörakenteet ja säännöllinen konkreettinen monialainen yhteistyö
- kolmannen sektorin tukeminen ja aktiivinen hyödyntäminen hyvinvointialueella
- uuden toiminnan kehittäminen työpajoilla
Kehittämistarpeet ja tarvittavat ratkaisut:
- työpajojen omat sopimukset tulkittava työllistymistä tukevaksi palveluksi
- tarvitaan uusi kokonaisvaltainen ja nuorisotyölliselle työotteelle pohjautuva työpajapalvelu
- kuntouttavan työtoiminnan tuottamisen mahdollistaminen kunnallisille työpajoille?
- OKM:n ja AVI:n kuntouttavaan työtoimintaan liittyvää avustuslinjausta on muutettava
- nuorten mielenterveyspalvelut kuntoon: kriittiset palveluvajeet paikattava
- yhdyspintayhteistyön, vuoropuhelun ja yhteisen kehittämisen vahvistaminen kaikilla tasoilla