Lausunto TEM ja TyV: Osatyökykyisten työllistämisen erityistehtäväyhtiö
Julkaisutyyppi: Lausunto
Into lausui TEM 17.8.2021 ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 10.11.2021 hallituksen esityksestä osatyökykyisten työllistämisen erityistehtäväyhtiön perustamisesta. Esityksen mukaan Suomeen perustettaisiin valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, Työkanava Oy, jonka toimialana olisi työllistää haastavassa työmarkkinatilanteessa olevia osatyökykyisiä.
Osatyökykyisten työllisyyden edistäminen on tärkeää ja siihen tulee panostaa nykyistä vahvemmin. Tähän ei kuitenkaan olisi tarvinnut perustaa uutta yritystoimijaa. Nykyisiä välityömarkkinoita kehittämällä olisi voitu edistää vaikuttavasti osatyökykyisten työllistymistä.
On tarkoituksenmukaista, että Työkanava Oy:n toiminta kohdentuu vaikeimmassa asemassa oleviin osatyökykyisiin. Kohderyhmän rajauksesta tulee pitää kiinni myös jatkokehityksen aikana.
Osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi on tarjolla oltava yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia valmennuspalveluita. Työkanava Oy:n henkilöstössä ei kuitenkaan ole valmennushenkilökuntaa. Työkanavan tulee hyödyntää valmennuspalveluiden hankkimisessa välityömarkkinatoimijoiden osaamista.
Into edellyttää, että nykyisten toimivien palveluiden ja välityömarkkinatoimijoiden rahoitus turvataan, mikäli uusi Työkanava Oy toteutetaan. Hallitusohjelmaan on kirjattu ”Kehitetään välityömarkkinoita” – kehittämistyön painopiste on nyt kuitenkin siirtynyt uuden toimijan kehittämiseen. Myös nykyisiä välityömarkkinoita tulee kehittää ja hyödyntää työllisyyden edistämisessä entistä laajemmin.