Havu 20v.
”Etsivä nuorisotyö oli minulle täysin abstrakti ja outo sana vielä muutama vuosi sitten. En osannut sitä tyhjentävästi selittää, mutta nyt uskon, että sen pystyn tekemään. Tai ainakin hahmotan asian paremmin. Etsivä nuorisotyö, omalta osaltaan, pelasti minut ja minun tulevaisuuteni.
Etsivän nuorisotyön kanssa olin tekemisessä ensimmäisen kerran ammattikoulu aikoina. Työharjoittelu jakso oli alkamassa ja opiskelusta ei suoraan sanoen tullut yhtään mitään. Poissaoloja kertyi ja kursseja meni rästiin. Tunsin erottamisen olevan lähellä. Poissaolotunteja kertyi varmasti lähemmäs 500 koko opintojen aikana. Pelkäsin joka päivä, että oppilaitoksesta tulee puhelinsoitto tai kirje joka kertoo, että opintoni ovat päättyneet. Niin oli käynyt parille luokkakaverilleni. Tapasin etsivän ensimmäistä kertaa paikallisessa kirjastossa. Puhelimessa sovimme, että tunnistan hänet lilan värisestä laukusta. En ollut tavannut häntä kertaakaan ennen tätä. Tuntomerkin valinta oli kuitenkin sopiva. Sitä oli hankala missata.
Olin keskeyttänyt armeijan siviilipuolen hankaluuksien vuoksi. Opintojen keskeyttäminen armeijan ajaksi ei auttanut. Stressasin yhä kouluasioista. Lisäksi pari kuukautta ennen palvelukseen astumista rakas isoäitini kuoli. Luulin päässeeni yli asiasta, mutta se oli harhaluulo. Haavat eivät ehtineet arpeutua tarpeeksi nopeasti. Palasin opintojen pariin armeijan keskeyttäneenä ja tein sen nuorten työpajalla. Etsivä, joka oli ollut tekemisissä kanssani jo aiemmin, huomasi varsin nopeasti minun olevan aneeminen ja haluton. Poissaoloja ja myöhästymisiä kertyi myös pajalla. Etsivän aloitteellisuuden kautta suostuin menemään lääkäriin, joka totesikin minun olevan keskivaikeasti masentunut. Sain lähetteen ja pääsin puhumaan psykiatrin kanssa asioita läpi. Se helpottikin jonkin verran. Sain henkistä rauhaa niistä käynneistä. Olo oli edes hieman helpompi. Lopulta, työn ja tuskan takana olleen vääntämisen jälkeen, sain loppunäytön valmiiksi ja kävelin oppilaitoksesta ulos tutkintopaperit taskussa. En ollut riemusta soikeana. Olin vain helpottunut. Henkisesti raskas ajanjakso oli ohi.
On vaikea sanoa, että mitä minulle oli ilman etsivää nuorisotyötä käynyt. Ammattia en olisi saanut, siitä menen takuuseen. Ken tietää, mitä olisin epätoivon ja harmauden täyttämässä maailmassa itselleni tehnyt. Vaikka en ammatin myötä olekaan alan töihin päässyt niin tutkinto on turvannut selustani sosiaaliturvan muodossa. Olen myös löytänyt alan, jota haluan opiskella ja jolle haluan täysmittaisesti omistautua. Työ, josta nautin. Jotain, jonka tiedän itse osaavani. Elämä ei vieläkään ole paraatimarssia, mutta tunnen, että menen kohti valoa ja hyvää tulevaisuutta. Se riittää minulle. Kiitos, etsivä nuorisotyö. Ja erityisesti lilassa laukussa kulkevalle etsivälle.
Hullu maailma on täynnä myös jos ei onnellisia, niin ihan hyviä loppuja.”