ENT työhön perehtyvälle

Tervetuloa etsivään nuorisotyöhön eli tuttavallisemmin ENT:n pariin!

Yhteisömme on suuri ja koostuu lähes 600 ammattilaisesta aina Hangosta Utsjoelle. He tekevät työtä alle 29-vuotiaiden nuorten parissa, aina ihmisenä ihmiselle -periaatteella ja ammatillisuudestaan kiinni pitäen. Työ on vaativaa kasvatus- ja kohtaamistyötä, jossa toimitaan nuoren ehdoilla ja asetutaan hänen rinnalla kulkijakseen siksi aikaa, kun se palvelee nuoren sosiaalista vahvistumista. Kohtaamistyön lisäksi etsivät tekevät aktiivista yhteistyötä erilaisten verkostojen kanssa. Yhteistyöllä parannetaan paikallisesti ja valtakunnallisesti nuorten elinoloja sekä edistetään yksittäisten nuorten elämäntilanteita.

Nuorilähtöisesti

Etsivät nuorisotyöntekijät ovat nuoruuden, nuorisotyön sekä sosiaalisen vahvistamisen asiantuntijoita. Etsivä toimii kasvatustehtävässä, jossa vahvistetaan nuoren voimavaroja ja tuetaan kasvua omana itsenään. Etsivä tarjoaa tukea arjen asioissa ja auttaa nuorta saavuttamaan omia tavoitteitaan. Yhteistyö perustuu aina nuoren omaan arvioon omasta tilanteestaan, ei ulkopuolisiin odotuksiin tai etsivän tulkintoihin. Nuorilähtöisellä ja kohtaavalla työotteella edistetään nuoren sosiaalista vahvistumista, joka on työn tärkein tavoite. Työssä onnistumiseen tarvitaan lisäksi vahvaa monialaista työotetta. Yksin etsivä ei pysty tarjoamaan nuorelle kaikkea tukea, mahdollisuuksia tai vastauksia, joita tilanteissa yleensä kaivataan.

Etsivä kuulee työssään tarinoita, jotka jäävät helposti yhteiskunnassamme kuulematta. Etsivän nuorisotyön periaatteisiin kuuluukin, että kenenkään tarina ei saa jäädä piiloon.  

Hyvinvoiva ammattilainen

Työn edellytys on hyvinvoiva etsivä, joka huolehtii työhyvinvoinnistaan säännöllisen reflektion sekä työnohjauksen keinoin. Periaatteena on, että etsivä asettaa happinaamarin aina itselleen ensi ja vasta sitten voi tukea nuoria. Työhyvinvointi ei ole kuitenkaan vain yksilön asia, vaan vaatii ympärilleen toimivat rakenteet, työtä tukevan ja ymmärtävän työyhteisön ja johdon. Etsivä nuorisotyöntekijä pitää huolta omasta ammattitaidostaan ja tuntee nuorten arjen ilmiötä. Varaathan kalenteriisi siis säännöllisesti aikaa oppimiselle, tutkimiselle ja tuntemiselle.

Etsivällä on arjessa aikaa sekä aito halu kohdata toinen ihminen tasavertaisesti. Ja vain sillä on lopulta merkitystä!

Pohdi näitä:

  • Mikä työssäsi antaa, ja mikä vie voimavaroja?
  • Pystytkö palautumaan jo työpäivän aikana?
  • Minkälainen tuki työyhteisöltä ja johdolta saa sinut voimaan hyvin työssäsi?
  • Vastaako työ arvojasi, vai koetko arvoristiriitoja?

Ei kuitenkaan supersankari

Etsivänä nuorisotyöntekijänä teet arvokasta työtä, mutta etsivältä ei kuitenkaan odoteta ihmeitä. Tärkein roolisi on toimia ihmisenä ihmiselle, vahvistaen sitä hyvää mitä nuoressa näet. On tärkeä pohtia, kuinka paljon itsestäsi annat ja kuinka paljon itseäsi rajaat, säilyttäen inhimillisyyden ja persoonallisuuden työssäsi. Uutena työntekijänä kohtaat paljon uutta. Työ onkin aina uusi seikkailu nuoresta riippuen. Muistutamme, että etsivän ei tarvitse olla kaikkitietävä. Etsivä ei ikinä tiedä nuorta paremmin hänen elämästään. Ole siis avoin ja kuuntele. Etsivät nuorisotyöntekijät kulkevat rinnalla, kuuntelevat, tutkivat ja innostuvat yhdessä nuoren kanssa. Palvelu on nuorelle aina vapaaehtoista ja vaatii sinulta herkkyyttä tunnistaa nuoren oma halu ja motivaatio.

Kysyvä ei tieltä eksy onkin yksi tärkeimmistä muistisäännöistä tässä työssä. Tervetuloa!  

Tärkeimpiä periaatteitamme nuorten parissa ovat:

  • Ihminen ihmiselle
  • Vapaaehtoisuus ja itsemääräämisoikeus
  • Rinnalla kulkeminen ja nuorilähtöisyys

Kannustamme sinua

  • Huomioimaan nuoren kokonaisvaltaisesti
  • Olemaan nuoren puolella
  • Hyödyntämään monialaista yhteistyötä

Aloita näistä!

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry