Vertaisuuden voima ja nähdyksi tuleminen – Hyvää Dysleksiaviikkoa!
Tällä viikolla vietetään Dysleksiaviikkoa, jonka aikana nostetaan esiin tietoutta ja tarinoita lukivaikeudesta. Näkökulmassa nostamme esiin Inton Emmin henkilökohtaisen tarinan ammattilaisen mahdollisuudesta ottaa lukivaikeus voimavaraksi ja tukea nuoria vertaiskokemusten voimalla. Tarinan henkilökohtaisuudesta huolimatta siinä on paljon vinkkejä, joita ei kannata ohittaa etsivässä nuorisotyössä ja työpajoilla.
Dysleksia eli lukivaikeus, se on osa minun tarinaani. Se on vaikuttanut niin monella tavalla omaan identiteettiini ja kokemuksiini, että vaalin sitä nykyään kuin kalleinta aarrettani. Lapsena ja nuorena suhteemme oli hyvin toisenlainen. Se hävetti minua, peittelin sitä reippaudella ja iloisuudella. Toimiessani sittemmin etsivänä nuorisotyöntekijänä, valjastin lukivaikeuden käyttööni ammatillisena voimavarana.
Haluan nyt, Dysleksiaviikolla 3.-9.10., kiinnittää huomionne etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan mahdollisuuksiin teeman parissa. Lukivaikeutta on meillä ammattilaisilla ja sen kanssa elää lukuisat nuoret ja valmentautujat, joita kohtaamme. Lukivaikeuden esiintyvyys väestössä on 5-10%.
Vertaisuus ja tunnustaminen ovat voimakkaita keinoja
Aloin ammattilaisena hyödyntää lukivaikeutta kohdatessani nuoria, joiden kanssa jaoimme vertaiskokemuksia oppimisvaikeuksiin liittyen. Väitän, että vainu nuoren kertomaa kohtaan oli melko tarkka, uskalsin kysyä suoraan ja ottaa rohkeasti puheeksi. Miksi halusin puhua? Koska lukivaikeus ja oppimisvaikeudet ovat asia, josta meidän tulee puhua. Taakka on liian raskas yksin kantaa, eikä se saa jäädä yksilön harteille. Jos emme puhu, voimistamme stigmaa.
Käytin vertaiskokemuksia harkiten, mutta tavoitteellisesti ja tarkoituksella. Tämä oli osa omalla persoonalla työskentelyä, jota pidämme kentällä arvossa. En valehtele, jos sanon, että suurella osalla kohtaamiani opinnoista tipahtaneita nuoria, on joitain samankaltaisia kokemuksia oppimisesta ja kouluarjesta kuin minulla. Syyt ovat moninaisia, mutta monella se on kuitenkin oppimisvaikeus, nepsy-haasteet, elämäntilanteellinen oppimisen haaste, kuten kuormittava ja uuvuttava perhetilanne.
Omasta kokemusmaailmasta ja ammattilaisen näkökulmasta ymmärrän, että taakka on kevyempi kantaa, kun oppimisvaikeudet tunnustetaan ja niissä tuetaan. Kun ne avoimesti otetaan puheeksi, on mahdollista todeta niiden olevan normaali osa minua ja stigma hälvenee. Tunnustamisen voima on valtava. Tuskin osaan kuvata tarpeeksi hyvin sitä helpotuksen hetkeä, kun monien pettymyksien täyteisten vuosien jälkeen kysyn nuorelta seuraavat kysymykset:
”Koitko, että opit eri tavalla kuin muut? Oletko kokenut jääväsi koulussa vaikeuden kanssa yksin? Hävettikö sua pyytää koko ajan apua ja olla luokassa se ”tyhmä”?”
Olen nähnyt nuorten hartioiden laskevan kevyemmiksi tai jopa kyynelten nousevan silmiin tämän kysyttyäni. Tiedän koskettaneeni aitoa kokemusta, voin todeta mä tiedän. Tämän tunnustuksen jälkeen on helpompi nähdä itsensä sellaisena kuin on, joku muukin on nähnyt. Enkä tarkoita ihmisen näkemistä ”tyhmänä” vaan kokonaisena ja juuri oikeanlaisena.
Aina on oikea aika tulla nähdyksi
Pohdin usein, kuinka me voisimme yhteiskunnassa tukea yhä paremmin lapsia ja nuoria olemaan oma itsensä yhteisöissään? Kuinka synnyttää turvallinen tila olla erilainen oppija tai muun vähemmistön edustaja?
Vaikka nuori olisi saanut koulussa apua haasteisiinsa, ei se automaattisesti poista yhteisöön liittyviä tunnekokemuksia. Häpeä, peittely, pärjääminen ja itsen kovettaminen ryhmässä voivat olla edelleen läsnä, vaikka saisikin erityisopettajalta kullan arvoista tukea. Nuori voi porskuttaa läpi kouluvuosien ilman, että uskaltaa kertoa avoimesti vaikeudesta ja omista tarpeistaan. Pärjätä, uskaltamatta olla täysin oma itsensä.
Me etsivässä nuorisotyössä ja työpajoilla ymmärrämme, että ikinä ei ole liian myöhäistä tulla nähdyksi ja nähdä siten myös itsensä kokonaisena. Siksi me olemme olemassa. Vaikka sinulla ammattilaisena ei olisi vertaiskokemusta, voit silti tunnistaa ja tunnustaa, tukea ja nähdä. Usko pois, sillä on suuri merkitys! Kun ihminen kokee, että ei minussa olekaan vikaa, en ole tyhmä tai vääränlainen, se valaisee minäkuvaa aivan uudella tavalla.
Kiitos, että näet meidät.
Lisää Dysleksiaviikosta:
https://www.eoliitto.fi/dysleksiaviikko/
Kirjoittaja
Emmi Paananen, Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry.
kouluttaja