Työssä voi onnistua vammasta huolimatta
Vuonna 2020 olin juuri muuttanut omilleni, kun korona yllättäen muutti koko maailman. Kotona pysyttelemisestä tuli arkipäivää monelle, myös minulle. Ahdistukseni takia tilanne kärjistyi niin pahaksi, että en käynyt edes kaupassa tai vienyt roskia ulos. Vuonna 2021 sukulaiseni alkoivat huolestua minusta ja menin heidän tuellaan lääkäriin. Lääkärissä minulle suositeltiin NUOTTI-valmennusta. Se on ilmainen palvelu nuorille, joilla on haasteita elämänhallinnassa, ja siinä jokainen nuori saa henkilökohtaisen valmentajan. Kyseenalaistin aluksi, toimisiko valmennus minun kohdallani. Synnynnäisen vammani takia minulla oli paljon epävarmuuksia omasta fyysisestä työkyvystäni.
Syntymästäni asti minulla on ollut vakavan asteen erbin pareesi, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että vasen käteni on pienempi, sen liikerata on rajatumpi ja puristusvoima paljon heikompi. Koska en ole saanut tarpeeksi fysioterapiaa parantaakseni käden toimintakykyä, se olisi vamma, jonka kanssa tulisin elämään koko loppuelämäni. Tulin toimeen käden kanssa, mutta työkokemuksen puutteen takia en uskonut työkykyihini. Minulle on koko elämäni ajan painotettu, että en pärjäisi normaalissa työelämässä ja minun pitäisi panostaa luovaan työhön. Kun luova työ ei onnistunutkaan, uskoin, että minulla ei enää ollut mitään työmahdollisuuksia. Siispä en edes enää yrittänyt hakea töitä.
NUOTTI-valmennuksen kautta työpajalle
Epäröinnistä huolimatta päätin ilmoittautua NUOTTI-valmennukseen. Minulla ei ollut siitä kummoisia odotuksia. Ensimmäisellä tapaamisella mielipiteeni valmennuksesta kuitenkin muuttui salamannopeasti. Valmentaja tuli luokseni, oli myötätuntoinen ja aurinkoinen. Hän antoi avuliaita vinkkejä ja opetti minulle erilaisia mindfulness-harjoituksia. Hän ehdotti myös työkokeilun aloittamista työpajalla. Olin lukenut ennenkin työpajoista nettiartikkeleissa. Ahdistuksen takia en kuitenkaan silloin uskaltanut hakeutumaan niihin vielä. Valmennuksen avulla rohkaistuin vihdoin menemään työkokeiluun Stadin ammattiopiston nuorten työpajojen kahvila Villa Ullakseen.
Olin pitkään silmäillyt Villa Ullasta. Se on aina kuulostanut upealta kaikissa esittelyteksteissä. Se näytti paikalta, jossa sielu lepäisi. Olihan se sentään luonnon keskellä. Tietenkin olin edelleen epäilevä siitä, tulisimmeko yhteisymmärrykseen työkavereideni kanssa ja ottaisivatko he vammani huomioon, mutta aloitettuani pärjäsin todella hyvin ja tulin toimeen kaikkien kanssa. Kaikki olivat onneksi todella mukavia ja ymmärtäväisiä sekä auttoivat, kun kysyin. Asiakkaidenkin kanssa pärjäsin hyvin.
Villa Ullas oli juuri sellainen kuin uneksin, ehkä jopa vähän parempikin. Siellä työskentely oli juuri sitä, mitä kaipasin ja se sujui hyvin. Ongelmatilanteita oli vähän ja nekin ratkaistiin aina vaivatta. Töihin tulin aina innoissani.
Kiinnostus kahvila-alaan heräsi työpajalla
Suoritin koko työkokeiluni loppuun ajatellen, että palaisin takaisin ”erakoksi”, sillä olin nyt kahden vaiheilla elämäni suunnasta. Olen ollut aina taiteellinen ja yrittänyt keskittää työmahdollisuuteni sen ympärille, mutta en halunnut enää tehdä sitä työkseni. Yhtäkkiä Villa Ullas pyysi minua tulemaan määräaikaiseksi kahvilanhoitajaksi palkkatuella, mikä yllätti minut täysin. Suostuin ilomielin, vaikka olin hermostunut lisävastuusta.
Ylennys on mennyt hyvin. Olen pärjännyt kiitettävästi työtehtävissäni ja kehittänyt taitojani. En ole nähnyt itseäni johtavassa roolissa, mutta olen onnistunut siinä yllättävän hyvin. Ehkä saan rakennetuista taidoistani työn kahvila-alalla vielä Villa Ullaksen jälkeenkin.
Villa Ullaksessa minulla on myös mahdollisuus suorittaa esimerkiksi hygieniapassi, anniskelupassi ja monia muita vastaavia ilmaiseksi. Tällä hetkellä suoritan kahvilapalveluiden osatutkintoa, kymmenen osaamispistettä, ja minulle on sovittu jo näyttöpäiväkin.
Olen kiitollinen Villa Ullakselle ja sen tarjoamille mahdollisuuksille.
Tarina: Eedi Valorinta
Kirjoittaja: Oona Konttaniemi
Kuva: Inton kuva-arkisto