Työpajatoiminnan käsikirja haastaa järjestelmän poterot
Ei ole tärkeää tehdä päivä päivältä asioita paremmin. On tärkeää tehdä parempia asioita joka päivä. Sanonnassa on kyse pitkälle merkityksestä ja merkityksellisyydestä, jota koemme elämässämme. Siitä on kyse myös työpajatoiminnassa, toteaa Inton työpajatoiminnan alueellisen työn asiantuntija Tarja-Liisa Riipinen.
Richard Ryan ja Edward Deci julkaisivat vuonna 2000 Itsemääräämisen teorian eli Self-determination theory, jonka mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta:
- Minä päätän – autonomia
- Minä osaan – kyvykkyys
- Minä kelpaan – yhteisöllisyys
Työpajatoiminta vastaa toiminnallaan kaikkiin näihin ”boxeihin”.
Minä päätän – vastuu omasta valmennusprosessista
Työpajavalmennuksessa jokaisella valmentautujalla on aina omistajuus omaan valmennusprosessiinsa. Siitäkin huolimatta, että taustalla voi olla ohjaavan tahon tiukasti määrittelemät tavoitteet tai palvelussa ollaan ”pakolla”. Valmennusta työpajalla ohjaavat aina valmentautujan itsensä asettamat, sopivan kokoiset tavoitteet.
Eikä näiden tavoitteiden asettaminen tai sanoittaminen ole aina helppoa: pilkkoa unelmiaan sopivan kokoisiksi konkreettisiksi palasiksi, joita lähteä tavoittelemaan.
Työpaja voi olla monelle valmentautujalle ensimmäinen paikka palvelujärjestelmässämme, jossa kysytään ”Mitä sinä haluat? Mitkä ovat sinun unelmasi?”.
Annetaan valtaa päättää suunnasta, vauhdista, avattavista tai suljettavista ovista. Ja ymmärretään, että matka ei ole suoraviivainen ja alusta voi joutua aloittamaan useampaan kertaan.
Minä osaan – osaaminen ja kyvyt näkyväksi
Työpajalla tapahtuvassa toiminnallisessa työskentelyssä huomioidaan jokaisen valmentautujan erilaiset mielenkiinnon kohteet sekä vahvuudet. Hän saa olla mukana oman työpajatoimintansa suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Tavoitteena on vahvistaa valmentautujan toimijuutta kaikilla elämän alueilla.
Ei siis pelkästään työpajalla työskennellessä, vaan myös toimiessa lähiyhteisöissä ja yhteiskunnassa.
Tällainen toimintatapa vahvistaa itseohjautuvuutta, motivaatiota, sitoutumista ja aktiivisuutta. Se tuo tekemiseen oivalluksia, oppimisen ja onnistumisen tunnetta ja sitä kautta vahvistaa itsetuntoa.
Me kaikki tiedämme, että oman käden jäljen näkeminen ja oman jäljen jättäminen on tärkeää. Se tuottaa mielihyvää usealla eri tasolla. Käsillä tekeminen yleisesti tekee hyvää aivoillemme ja jaksamisellemme. Ja erityisesti tätä hyödynnämme työpajatoiminnassa. Sillä jokaisella meillä on vahvuuksia ja kykyjä sekä osaamista.
Joskus tarvitaan vain hieman tuuppausta ja kannustusta, että uskaltautuu kokeilemaan ja asettumaan alttiiksi epäonnistumisille.
Minä kelpaan – yhteisöllisyys voimavarana
Yhteisöllisyys on yhä individualistisemmassa yhteiskunnassamme arvo, jota työpajat erityisesti vaalivat. Yhteisöllisyys koostuu vuorovaikutuksesta, yhdessä olemisesta ja tekemisestä, henkilökohtaisesti merkittävistä sosiaalisista suhteista, luottamuksesta, arvostuksesta, yhteenkuuluvuudesta, itsensä tärkeäksi kokemisesta ja vertaistuesta.
Työpajan yhteisöllisyyttä rakennetaan jatkuvasti, tietoisesti, jotta kaikki valmentautujat voivat kokea olevansa osa yhteisöä ja voivat vaikuttaa toimintaan. Yhteisöllisyyden syntymistä vahvistaa mahdollisuus keskustella ja pohtia yhdessä asioita sekä muodostaa ja tuoda esille omia mielipiteitä.
Monelle yksinäisyyttä kokeneille työpajan yhteisöön kuuluminen ja siinä toimiminen on korjaava kokemus, joka tukee mielen hyvinvointia.
Kun ihminen on ulkona yhteiskunnasta ja jopa omasta elämästään, yhteisöllisyyden areenoita voi olla vaikea löytää arkeensa.
Työpajatoiminnassa jokainen kelpaa, sarvineen ja hampaineen, eikä ketään arvosteta toisen yli.
Työpajatoiminta on palvelujärjestelmämme kapinallinen
Halu lokeroida, omistaa ja kapea-alaistaa työpajatoiminnan tulokulmaa näkyi myös tätä kirjaa työstettäessä. Ja silti työpajatoiminta edelleen ulottaa ameebamaisesti itsensä nuoriso-, sosiaali-, kuntoutus-, työllisyys- kuin koulutuspolitiikankin alueelle.
Miksi?
Koska valmentautuja ja hänen elämänsä moninaisuus on toiminnassa keskeistä. Ei ihminen lokeroi haasteitaan, vaan elää niiden kanssa. Elämän kausaalisuhteet eivät aina ole niin yksinkertaisia, mitä palvelujärjestelmämme niiden olettaa olevan.
Tämä laaja-alaisuus ja kokonaisvaltaisuus on työpajatoiminnan vahvuus, mutta samalla sen heikkous. Sillä yhteiskuntamme on rakennettu poteroihin. Ja jotenkin tuntuu, että yhä syveneviin poteroihin.
Palvelujärjestelmässämme puhutaan hienosti asiakkaan moniammatillisesta ja monialaisesta palvelusta. Todellisuudessa rajat tulevat vastaan, aina. Se johtuu pitkälti siitä, että työpajatoimintaa ei kokonaisuutena määritellä missään laissa eikä sille ole olemassa mitään nimettyä toimenpidettä.
Tämä näkyy haasteena jokapäiväisessä toiminnassa työpajoilla, joilla on sulassa sovussa esimerkiksi opetus-, nuoriso-, sosiaali-, kuntoutus- ja terveysalan ammattilaisia. Koulutusnimikkeensä mukaisessa tehtävässä he olisivat uskottavia ja varteenotettavia ammattilaisia. Mutta työpajakentän moniammatillisella vihreällä nurmella heidän osaamisensa – palvelujärjestelmän näkökulmasta – katoaa poteroviidakkoon.
Kun sosiaalialan laillistettu ammattilainen onkin työllisyyspalveluissa tekemässä palvelutarvearvioita, arviot eivät enää ole valideja. Juoksennellaanhan siinä aivan väärällä laitumella.
Työpajatoiminta yrittää kampittaa joka päivä tätä poteroviidakkoa mahdollistamalla valmentautujilleen sujuvia ja oikea-aikaisia palvelupolkuja ja kokonaisvaltaista palvelua palvelujärjestelmäviidakossa.
Käsikirja kokoaa yhteen kokonaisen työmuodon
Edellä mainitusta syystä kirjasta tuli aika järkäle. Kirjassa lähdetään ihan perusteista: mikä on työpajojen toimintaympäristö, lait, palvelut ja kokonaisuus. Mihin tarpeeseen työpajatoiminta aikoinaan rakentui ja mihin haasteisiin se nyt vastaa? Millaisia tuloksia ja vaikutuksia työpajatoiminnalla on suhteessa yhteiskuntaan, yhteisöihin ja yksilöihin? Mitkä ehkä tulevaisuudessa ovat työpajatoiminnan kehittämisen suunnat?
Yleisestä edetään kohti yksityiskohtia, kohti arvoja ja työotteita, sanoitetaanpa ensimmäistä kertaa nuorisotyöllistä työotetta nuorten työpajatoiminnassakin. Pureudutaan valmennukseen, sen perusteisiin, työotteeseen, toimintatapoihin ja muotoihin sekä opinnollistamiseen. Lopussa sivutaan työpajatoiminnan johtamista, laatutyötä, viestintää ja kannustetaan työpajakenttää vaikuttamistyöhön.
“Se on nerokkaasti rakennettu kokonaisuus”, totesi kirjan kielenhuoltaja, joka ei ollut eläissään kuullutkaan työpajatoiminnasta. Ja tähän haluamme myös uskoa. Kirja on perusteos kentälle, mutta syventävä teos jokaiselle asiasta kiinnostuneelle opiskelijalle, päättäjälle tai yhteistyökumppanille.
Tämä kirja oli yhteisen puserruksen tulos. Se on koottu kentän ääntä ja toiveita kuunnellen. Kirja ei olisi tällainen ilman 16 hengen kentältä koottua kehittäjäryhmää. Kiitos heille sitoutumisesta. Kiitos myös Inton kirjoittajaryhmälle.