Työelämäkeskustelu pyörii vanhoissa ideaaleissa, vaikka maailma muuttuu
Hallitusneuvotteluissa on yhdeksi päätavoitteeksi noussut tarve lisätä työllistymisastetta. Tässä kirjoituksessa etsivät nuorisotyöntekijät Henri Koskinen, Carmen Villman, Mikko Uutela ja Ida-Maria Jouttijärvi kertovat, millaisena työelämään liittyvä keskustelu näyttäytyy heidän työnsä kautta. Kirjoittajat peräänkuuluttavat selkeää yhteistä tahtoa työllisyyspolkujen yhdenvertaistamiseen.
Me etsivässä nuorisotyössä työskentelemme 16–28-vuotiaiden nuorten kanssa ja osa meidän nuoristamme on ilman työ- tai koulupaikkaa. Osa taas voi olla työssä tai koulussa, mutta kaipaa muunlaista tukea tai neuvoa. Keskustelu nuorten työllistymisestä onkin meidän silmissämme usein kovin pintapuolista, etenkin mediassa.
Meillä on paljon nuoria, jotka haluaisivat töihin, mutta eivät syystä tai toisesta vielä ole päätyneet työmarkkinoille. Työskentely kanssamme on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta. Monen meidän nuoremme tavoitteena on työllistyminen, mutta työpaikan saaminen tai siellä pysyminen ja viihtyminen ei onnistu.
Moni nuori kokee muun muassa jäävänsä täysin yksin töissä vailla kunnon perehdytystä tai että häneltä odotetaan ensimmäisestä hetkestä alkaen täyttä valmiutta suoriutua työstä. Työkulttuurin armottomuus ja etenkin työn paine on suuri lähes kaikessa työssä kaupan kassoilta aina ylemmän johtotason tehtäviin asti.
Työuraansa aloittavan nuoren ihmisen ei todellakaan ole helppo “vain mennä” kaupan kassalle töihin.
Paljon nuoria työllistävillä aloilla, kuten myynti ja palvelutehtävissä, on myös tavanomaista, että työtä tehdään osa-aikaisesti tai keikkatyönä. Joustavassa mallissa on hyvät puolensa, mutta on tärkeää huomioida, että ns. silpputyö vaatii myös tekijältään paljon. Usein on oltava valmis tekemään työtä useissa eri paikoissa, vaihteleviin kellonaikoihin, jatkuvasti vaihtuvien työkavereiden kanssa eikä vuoroista ole välttämättä varmuutta. Myöskään perehdytykseen ei välttämättä jää paljon aikaa.
Tällainen tapa tehdä työtä on kenelle tahansa haastava, mutta erityisesti vasta työuraansa aloittelevalle nuorelle. Vielä haastavammaksi tilanne voi muodostua, jos kärsii esimerkiksi keskittymis- tai oppimisvaikeuksista. Tällöin perehdytys ja pysyvyys saattavat olla isommassa roolissa työhön kiinnittymisen ja työssä jaksamisen kannalta.
Lisäksi ei-kokoaikaisissa työsuhteissa, esim. keikka- tai nollatuntisopimuksilla työskentelevien, toimeentulo on epävarmempaa ja luo helposti taloudellista stressiä.
Silpputyöllä on myös sosiaalinen ulottuvuutensa. Moni nuori ja nuori aikuinen muuttaa isoihin kaupunkeihin pienemmiltä paikkakunnilta työn, koulutuksen tai uuden alun perässä. Nuori ei välttämättä tunne uudelta paikkakunnalta ketään ja työpaikka olisi yksi mahdollisuus löytää ryhmä, mihin kuulua.
Juurettomuuden ja joukkoon kuulumattomuuden tunteet kasvavat monen nuoren kohdalla ja työstä voi sen seurauksena tulla ahdistavaa. Yksi nuoruuden ikävaiheen tärkeistä tehtävistä on oman paikkansa löytäminen ja se voi olla todella haastavaa, mikäli nuoren täytyy mennä joka päivä eri paikkaan.
Kun työstä ei saa kokemusta ryhmään kuulumisesta, voi työelämä alkaa näyttäytyä ahdistavana ja epämiellyttävänä paikkana.
Se mitä me allekirjoittaneet etsivät nuorisotyöntekijät koemme keskustelusta puuttuvan, on selkeää tahtotilaa yhdenvertaistaa työllisyyspolkuja.
Elämme maailmassa, joka on alati muuttuva ja työkenttä sekä työmahdollisuudet ovat hyvin erilaisia kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Keskustelu työllistämisen edistämisestä pyörii kuitenkin edelleen vanhankantaisissa ajatuksissa siitä, mitä työura pitäisi olla, miten elämää pitäisi rakentaa sen mukaan mihin ja miten työllistyy, mikä on hyvää tai tärkeää työtä ja että on kansalaisen velvollisuus työllistyä yhteiskunnan normien mukaisesti.
Työelämätietoutta ja -taitoja tulisi vahvistaa jo sekä peruskoulussa että toisella asteella. Työnhakutaitojen lisäksi tarvittaisiin oman osaamisen, vahvuuksien ja voimavarojen tunnistamista ja vahvistamista.
Työelämässä tulisi panostaa yhdenvertaiseen työelämään ja muuttaa aktiivisesti asenteita. Tämän tulisi lähteä aktiivisesti organisaation johdosta. Toisaalta tulisi tarjota työnantajille tukea monimuotoiseen työllistämiseen sekä vaikeisiin tilanteisiin puuttumiseen esimerkiksi koulutuksen avulla.
Kirjoittajat:
Carmen Villman
Etsivä nuorisotyöntekijä, Stadin etsivät
Henri Koskinen
Etsivä nuorisotyöntekijä, Stadin etsivät
Pääkaupunkiseudun etsivän nuorisotyön koordinaattori
Mikko Uutela
Etsivä nuorisotyöntekijä, Toimintakeskus Sovinto
Ida-Maria Jouttijärvi
Etsivä nuorisotyöntekijä, Vantaan etsivä nuorisotyö