Toimintaa ryhmässä – löydät ystävän ja itsesi kenties
Ryhmässä toimiminen on enemmän kuin yhdessä tekemistä – se on osallisuutta, kohtaamista ja kasvua. Mikkelin kaupungin etsivä nuorisotyöntekijä Markku Huovinen kertoo blogissa turvallisen, ajatuksella johdetun ryhmän arvosta ja merkityksistä ihmiselle: kun tuntee kuuluvansa joukkoon, uskaltaa kokeilla, epäonnistua ja kasvaa osana jotain suurempaa.
Raptorin biisissä ”Minä ja ryhmä” lauletaan:
”…Sä et tiedä missä mennään.
Yksin telineessä kyllä kovaa teeskennellään,
mutta mies ilman ryhmää on kuin lammas ilman laumaa.
Mene kotiin kotipoika, ei sulla ole saumaa.”
Niinpä niin: ” …mies ilman ryhmää on kuin lammas ilman laumaa…”. Ryhmässäkin olet niin yksin kuin haluat olla tai päädyt olemaan. Olosuhteet, eli ryhmä ja oma olo määrittävät asemaasi – turvallinen olo ryhmässä sallii yhtä lailla sinun osallistumisesi kuin osallistumattomuutesi. Riippuu ryhmän tavoitteista, mitä varten ryhmä on ja miten se toimii. Aina tavoitteeseen pyrkiminen ei mahdollista sivustaseuraajan roolia, koska pelkkä tarkkailijan rooli ei olisi lojaalia kaikkia muita tavoitteeseen ponnistelevia kohtaan.
Ryhmän johtaja pitää huolen, että jokainen pääsee kokemaan yhdessä tekemisen ja olemisen. Tällöin tunne synnyttää koheesiota, eli ryhmän keskinäiset yhteenkuuluvuuden tunteet vahvistuvat. Tästä on olemassa perusteltuja poikkeuksia, mutta nyt ei mennä niihin ryhmiin.
Tavoitteena asian ja tunteen tasapaino
Ryhmällä on sekä asiatavoite että tunnetavoite. Nämä kaksi kytkeytyvät napanuoramaisesti toisiinsa ja parhaimmillaan tukevat molemmat toisiaan. Liikaa asiaan keskittyvät unohtavat ryhmän keskinäistä henkeä ylläpitävän tunnesiteen tarpeellisuuden. Ja toisaalta pelkästään ”onpa meillä kivaa” -asetelman ylläpito hämärryttää ryhmän tarkoituksen ja tavoitteen ja syö lopulta motivaation osallistujilta.
On osattava olla kuin Tuntemattoman sotilaan Koskela: ” …asialliset asiat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat.” Keskinäinen toveruus ja toistensa huomioiminen ovat hyviä asioita, ja näitä hyviä asioita, eli hyvää toisilleen tarkoittavaa olemusta tarvitaan. ”Työ yksin on kuin tervaa, joukolla hunajaa”, sanoo vanha kansanviisaus, jossa myös on ajattelemisen aihetta. Ikävätkin tehtävät, raskaat sellaiset on joukolla yhdessä hyvä jakaa, aivan samoin kuin se hunajainen.
Yhdessä koettu yhdistää, ja tiedän nuorisotyöntekijöinä lapinvaelluksilta tai muilta pitkiltä leireiltä sen, että porukkaa vaan hitsautuu yhteen. Vuosienkin päästä yhteinen kokemus palautuu kohtaamiseen läsnä olevaksi, kun vaeltajat tapaavat. Sitä samaa mitä aseveljillä oli sotiemme jälkeen, tai mitä esiintyy luokkakokousten yhteydessä.
Kohtaaminen ja kasvu – ryhmän vaikutus yksilöön
Toiminnassa syntyy toveruuksia, ja ryhmän roolit tulevat näkyviksi, aikuisenakin, ja ennen kaikkea nuorena sitä peilaa itseään ryhmää vasten. Tulee itse itselleen löydetyksi, kun peilejä on tarpeeksi. Suurryhmänä pidetään ryhmää, jossa jäseniä on niin paljon, että kaikkien kommunikaatio kaikkien kesken ei mahdollistu. Pienryhmän rajana on pidetty kahtatoista henkilöä, jolloin nippanappa sääntö keskinäisestä kommunikaatiosta toteutuu.
Kommunikaatio on se sana, jossa mahdollistuu se paljon puhuttu kohtaaminen. Ihminen kohtaa itsensä toisten kautta, ja minä olen toisia varten, ja toiset minua varten. Ryhmädynamiikan on uusiuduttava, ja joka kerta se vaan rakennetaan uudestaan ja uudestaan, aivan kuin teatteriesityksessä: nollasta lähdetään ja aina voitetaan. Teatteri- ja ilmaisutaiteen ryhmät ovat siinä mielessä hyviä esimerkkejä, sillä tämä taidemuoto on vaan niin lihallinen, ja jokaisen tunnemaailmaa kasvattava, myönteinen olo kokemuksesta syntyy, kun tulee ymmärtäneeksi, että olin osana, omalla roolillani jossain suuremmassa, jonka teimme yhdessä.
No toki, urheiluseuran joukkuepelit tuottavat samaa tunnetta, jota peli pelin jälkeen halutaan uudestaan ja uudestaan kokea. Joskus pelkistä tuoksuista (jos pukukopin hajua voi näin nimittää) syntyy tunnemuisto. Tietty ääni, tuoksu tai vaikkapa huonetila voivat tuottaa mieleen muistot ihmisistä elämän eri ryhmissä.
Teatteriryhmä toivon näyttämönä
Ohjaan nykyisin työni puolesta Mikkelissä nuorten aikuisten teatteriryhmää yhdessä kulttuuripaja Kajon Katjan kanssa. Minua liikuttavaa oli, kun ryhmäläinen Eetu sanoi, että täällä on kiva heittäytyä ja mokaaminen on sallittua. Tässä Eetun sanomassa on suurta viisautta. Luovuus on nimittäin esittävässä taiteessa juuri tätä: epäonnistumiset ovat onnistumisen kartanon eteisissä tapahtuvaa, joista matkaa kohti salia (teatteriin) jatketaan. Omasta toiminnastaan saa palautetta ja pääset antamaan palautetta.
Kasvu on se sana. Ryhmässä kasvetaan — kuten siinä ensimmäisessä ryhmässä, perheessä, johon synnyit. On lupa yrittää konttaavan lapsen viisaudella ja luottaa, että jossain vaiheessa minä kävelen, kun kaikki muutkin niin tekevät, vaikken ole koskaan kävellyt. Hymykuoppani on kuulemma syntynyt kävelemään opetellessa, olin lyönyt poskeni rahin kulmaan. Äitini kertomaan olen suhtautunut hymyillen. Eli luotetaan, että minäkin osaan, kun tuo kahdella jalalla kävely tuntuu olevan mahdollista. Tätä on toivo. Se on jotain, jonka tietää mahdolliseksi.
Usko johonkin, mitä rupeaa pitämään mahdollisena, tapahtuu monesti ikään kuin itseltäkin huomaamatta. Etsivän nuorisotyöntekijän roolin ryhmätoiminnassa näen läsnä olevana aikuisena, jolta saa aitoa ja suoraa palautetta, kannustavaa sellaista. Vertaiset toimivat ryhmässä toinen toisilleen samoin. Ryhmässä johtajana oleminen edellyttää aistit herkkinä olemista. On osattava olla läsnä siten, että yhteenkuuluvuuden ylläpidon lisäksi on kyettävä pitämään myös ryhmän turvallisuustasosta huolta.
Reagoi ja keskity. Uskalla — Olet ja Elät toivonkipinä mukanasi maailman eri tuulissa ja sen ryhmissä.
Markku Huovinen
etsivä nuorisotyöntekijä, Mikkelin kaupungin nuorisopalvelut