Rannikkopajat vertaisauditoitiin huippuluokan työpajaksi
Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän alla toimiva Rannikkopajat todettiin vertaisauditoinnissa huippuluokan työpajaksi. Rannikkopajat on ensimmäinen työpaja, joka saa Inton hallinnoimassa auditoinnissa täydet kolme tähteä. Tässä tekstissä työpajajohtaja Virpi Jonsson Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymästä kertoo tarkemmin Rannikkopajojen ajatuksia ja kokemuksia laatutyöstä.
Mikä sai teidät lähtemään mukaan auditointiprosessiin?
Tämä on jatkumoa pitkäjänteiselle työlle, joka alkoi jo 2005 Kotkan nuorten työpajojen aikana. Vuonna 2008 Rannikkopajoilla tehtiin ensimmäiset ulkoiset auditoinnit: STL ja EFQM. Olemme jatkaneet samalla tiellä, jatkuvan parantamisen periaatteella.
Nyt halusimme nimenomaan vertaisauditoinnin, koska kentän sisältä tulevat asiantuntijat ymmärtävät sisällön ja toiminnan oikealla tavalla. Näin saimme aitoja kehittämisen aihioita.
Meille laatutyö on antanut perustan, jolle rakentaa erinomaista nuorten työpajatoimintaa. Olemme kehittäneet ja parantaneet toimintaamme systemaattisesti, yhdessä valmentautujien ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Millainen kokemus auditointi oli?
Auditointiin vaadittu aineisto on laaja, mutta meillä oli jo kaikki prosessit ja aineistot hyvin selvillä. Olemme kehittäneet jatkuvasti toimintaamme palautteiden kautta ja tehneet opinnollistamista vuodesta 2007 sekä Kestävän tulevaisuuden ohjelmaa vuodesta 2017 lähtien. Nämä antavat laajan ja vaikuttavan kokonaisuuden auditointeihin.
Vertaisauditointi oli samalla hyvä koonti myös muihin meillä meneillään olleisiin auditointeihin eli ISO 9000 Laatu ja ISO 14001 Ympäristö/sertifikaatteihin. Henkilöstölle aineisto oli hyvä laajempaan kokonaisuuden hahmottamiseen. Siinä kun on ”kaikki samassa ”paketissa”.
Miten aiotte hyödyntää laatumerkkiä tulevaisuudessa?
Markkinoinnissa, viestinnässä, vaikuttavuuden ja tulosten esille tuomisessa ja erilaisissa yhteistyö- ja päättäjäverkostoissa. Laatumerkki on myös hyvä syy juhlia! Henkilöstön kanssa juhlistamme kolmea tähteä näyttävästi, sillä olemme yhdessä tehneet vuosien ajan laadukasta ja vaikuttavaa työtä ja kehittäneet toimintaa.
Nyt myös valtakunnallinen työpajakentän tunnustus antaa Rannikkopajojen henkilöstölle arvostusta, jonka he ansaitsevat.
Miten laatutyönne jatkuu tulevaisuudessa?
Laatutyö jatkuu myös vuonna 2024. Seuraavaksi luvassa on sertifikaattien päivitys. Jatkuva parantaminen on Rannikkopajojen toiminnan kova ydin.
Millaisia terveisiä lähettäisitte muille työpajoille?
Laatutoiminta on pitkäjänteistä työtä, johon sekä henkilöstön ja johdon tulee sitoutua. Kannustamme panostamaan siihen, sillä laadulla on merkitystä. Laatu- ja vaikuttavuustyöllä saimme päättäjät vakuuttuneiksi toiminnastamme. On helpompaa tehdä työtä, kun olemme kaikki samaa mieltä toiminnan arvosta.
Laatutyön tueksi kolme välinettä
Työpajatoiminnan laatukriteeristö on laaja ja se perustuu yleisesti tunnettuun ja arvotettuun Euroopan laatupalkintomalliin. EFQM-malli tukee organisaatioita muutoksen johtamisessa ja suorituskyvyn parantamisessa.
Laatukriteeristön lisäksi Into tarjoaa työpajojen käyttöön STL-laadunarviointimallia ja Sovari-mittaria. STL on arviointimalli, joka antaa raamit työpajatoiminnan arviointiin ja kehittämiseen. Mallin avulla voidaan tarkastella työpajan toimintaa, tuloksia ja vaikutuksia.
Sovari – sosiaalisen vahvistumisen mittari puolestaan on työpajan palveluja käyttäville suunnattu kyselytyökalu. Kyselyn kautta saadaan sekä valtakunnallisia että organisaatiokohtaisia koonteja viidestä eri sosiaalisen vahvistumisen osa-alueesta.
Lue lisää: