Rajoja, rakkautta, turvallisia aikuisia ja yhteisöjä
Jokainen nuorisotyöntekijä kohtaa työssään erilaisissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Osalla heistä on hieno ja uljas tukiverkko ympärillä, sellainen, jonka suojassa on turvallista kokeilla omia siipiään. Toisilla verkko on taas repaleisempi, valitettavasti. Nuorten elämä voi ulkopuolelle näyttää kaikin puolin hyvälle, mutta kun kurkistaa verhon taakse, voi nähdä todellisen kuvan. Tässä blogissa nuorten turvaverkkoja pohtivat etsivät nuorisotyöntekijät Marika Tavasti, Joona Hongisto, Sonja Junnila, Taina Kuosmonen-Jaakola, Tiina Vaattovaara, Minde Lukkarila ja Anita Hyvönen.
Kun nuori aloittaa yläkoulun, se on suurta muutoksen aikaa. Tuo muutos jatkuu aina nuoren aikuistumiseen asti. Itsenäistyminen alkaa ja nuori kaipaa omaa tilaa. Kaveripiiri on tuolloin tärkeässä roolissa. Vaikka kapinoiva teini yrittää työntää vanhempiaan kauemmaksi, todellisuudessa he kaipaavat juuri kipeimmin läheisyyttä ja rakkautta. Pieni hetki vieressä sohvalla, kuulumisten kysely tai hiusten pörrötys ruokapöydässä voivat olla sen itsenäistyvän nuoren parhaita hetkiä päivässä, vaikka viesti ulospäin voi olla itseään etsivältä nuorelta jotain aivan muuta.
”Mä sain aina kaiken mitä mä pyysin. Mulla oli paljon vaatteita ja käyttörahaa. Sain mennä ja tulla miten mä halusin jo yläkoulussa, mun kaverit kadehtivat mua. Yhtä mulla ei ollut. Jotain, jota mun monella kaverilla oli. Se oli sitä jotain, jota minä kadehdin heiltä. Vanhempia, jotka olisivat olleet läsnä silloin kun olisin heitä eniten tarvinnut. Vanhempia, jotka olisivat soittaneet ja pyytäneet mut kotiin yömyöhään kylältä. Vanhempia, jotka olisivat nähneet sen pahanolon, jota turrutin päihteillä ja itseäni satuttamalla. Vanhempia, jotka olisivat asettaneet mulle rajat. Yksi kysymys on pyörinyt mielessäni lähiaikoina nyt näin nuorena aikuisena, eikö mun vanhemmat rakastanut mua?”
Tunne turvasta syntyy turvallisista aikuisista
Kun lapsi syntyy, hän alkaa heti luomaan kiintymyssuhdettaan omiin vanhempiinsa tai niihin ihmisiin, jotka pitävät hänestä huolta. Kiintymyssuhde kehittyy lapsen varttuessa ja sitä luodaan myöhemmin muun muassa kavereihin, puolisoon ja lopulta omiin lapsiin.
Turvallisesti kiinnittynyt lapsi luottaa hoivaajaansa ja uskaltaa ilmaista kaikenlaiset tunteensa. Myös ne ikävimmät.
Välttelevästi kiintynyt lapsi kantaa huolta muiden tunteista ja omien ikävien tunteiden ilmaisu tuottaa vaikeuksia.
Ristiriitaisessa kiintymyssuhteessa vuorovaikutus on taas kuohahtelevaa ja epävakaata.
Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkosen mukaan kiintymyssuhdenäkökulma on yksi näkökulma ihmisen kehitykseen (Onnellinen lapsi, 2020). Hän on nimittänyt turvallista kiintymystä elämän valttikortiksi ja toteaa, että ihminen tulee toimeen heikoimmillakin korteilla ja ettei korttien tarvitse olla aina ässiä. Elämässä tulee olla peruspilarit kunnossa, täytyy olla rutiineja ja säännönmukaisuutta.
Myös lapsen ei-toivottu käytös tulee ottaa tarvittaessa vastaan, ilman että sitä tarvitsee hyväksyä. Tärkeintä on, että lapsi saa turvallisessa ympäristössä olla vihainen, epäonnistunut ja pettynyt.
Kun tukiverkko on heikko, se tulee usein näkymään myös tulevaisuudessa. Etsivässä nuorisotyössä kohtaamme 15–28-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia, joiden tukiverkot ovat olleet kullakin erilaisia. Moni etsivän nuorisotyön asiakas saattaa pohtia ja muistella omaa lapsuus- ja nuoruusaikaa. Aina muistot eivät ole kovin ruusuisia.
Nuoren aikuisen kysymykset; miksi mulla ei ollut rajoja ja eikö mun vanhemmat rakastanut mua, ovat yleensä aika sydäntä raastavia.
Tällaisten isojen asioiden pohtiminen jonkun muun kuin perheenjäsenen kanssa on monesti nuorelle helpompaa. Tässä korostuu nuorisotyön tärkeys. On etuoikeutettua päästä kuulemaan nuoren tarinaa. Olla edes se yksi turvallinen aikuinen, jolta voi kysyä ne kipeimmätkin kysymykset, jotka saavat nuoren ja huoltajankin mielen mutkalle.
Nuorisotyötä tarvitaan enemmän kuin koskaan!
Siksi meillä nuorten kanssa työskentelevillä onkin suuri huoli siitä, mitä tapahtuu, jos/kun nuorisotyöstä leikataan? Mitä tapahtuu niille nuorille, jotka ovat saaneet apua ja tukea nuorisotyöstä? Valtakunnallinen nuorisotyön ja –politiikan ohjelma (VANUPO vuosille 2024–2027) tavoittelee nuorten kasvu- ja elinolojen edistämistä.
Onko tämän toteutuminen enää edes mahdollista, kun sakset uhkaavat jokaista euroa nuorisotyön kentältä? Onko ajatus turvallisesta aikuisesta enää muisto vain ja mikä on sen hinta?
Haluaisimme rohkaista jokaista olemaan kiireisestä arjesta huolimatta läsnä lasten ja nuorten elämässä. Antakaa nuorille tilaa, mutta pysykää lähellä. Kysykää mitä hänelle kuuluu ja pysähtykää oikeasti kuuntelemaan häntä. Olkaa kiinnostuneita missä hän viettää aikaa ja kenen kanssa. Asettakaa rajat, sillä rajat ovat rakkautta.
Joskus elämäntilanne voi kuitenkin olla sellainen, että voimavarat eivät riitä aivan kaikkeen, vaikka halua olisikin. Myös nuoren rinnalla kulkijan on hyvä muistaa, että apua ja tukea on saatavilla ja neuvoa voi kysyä esimerkiksi nuorisotyön kautta.
Hyvin voivat lapset ja nuoret tarvitsevat hyvinvoivat ja turvalliset aikuiset ympärilleen. Yhdessä meillä on mahdollisuus saavuttaa tavoitteet, jotta meidän lapsemme ja nuoret saisivat parhaat mahdolliset eväät elämään.
Etsivät nuorisotyöntekijät Pohjois-Pohjanmaalta – yksin, mutta yhdessä:
Marika Tavasti, Pyhäjärvi,
Joona Hongisto, Utajärvi,
Sonja Junnila, Lumijoki,
Taina Kuosmonen-Jaakola, Tyrnävä,
Tiina Vaattovaara, Vaala,
Minde Lukkarila, Muhos,
Anita Hyvönen, Reisjärvi