Nuorissa on uutta luova voima – uudet sukupolvet muokkaavat käsitystämme hyvästä elämästä
Nuorten käsitys hyvästä elämästä ja sen edellytyksistä on erilainen kuin edellisillä sukupolvilla. Heissä on eteenpäin vievää voimaa, jonka ansiosta ihmiskunta on kautta historiansa kehittynyt. Ja niin sen kuuluu ollakin, esittää Mikko Salasuo, talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja yksi #INTO23-tapahtuman pääpuhujista Lahdessa 28.-29.3.
Länsimainen hyvinvointikuvasto ja hyvän elämän määreet syntyvät
Sosiologi Erik Allardt teki 1970-luvulla kuuluisaksi länsimaisen hyvinvoinnin ”kaavan”. Hän kiteytti sen kolmeen käsitteeseen: having, loving ja being. Omistaminen (having) oli myrskyisän 1900-luvun alun jälkeen tullut kaikille mahdolliseksi. Oma maa, oma kieli, oma koti, omat rahat ei ollut enää kaukainen unelma, vaan jokaisen oikeus. Palkka, asunto, auto, terveys ja paraneva elintaso olivat hyvinvoinnin ytimessä. Niistä tuli myös hyvän elämän määreitä.
Allardtilaiseen hyvinvointiin kuului myös ydinperhe, ihmissuhteet ja rakkaus (loving). Suku oli aiemmin ollut ihmissuhteiden perusyksikkö, mutta sotien jälkisessä sosiaalisessa järjestyksessä perheestä tuli tärkein tunnesosiaalinen areena. Länsimaisen elämäntavan kuvastoissa hyvä elämä löytyi perheidyllistä ja keskiluokkaisista kodeista.
Oikeus päättää omista asioista, oikeus äänestää, oikeus olla itsensä kaltainen (being) olivat arvoja, jotka viimeistään 1960-luvulla omaksuttiin länsimaisen hyvinvoinnin peruselementeiksi. Vanhat arvoasetelmat, auktoriteetit ja normit haurastuivat. Hyvinvoinnin ideaalissa jokainen oli oman elämänsä seppä. Jokainen oli oikeutettu ja velvoitettu omistukseen, ihmissuhteisiin ja itsenäisyyteen. Ei siis ihme, että innokkaimmat puhuivat ihmisen vihdoin vapautuneen.
1900-luvulla rakentunut hyvinvoinnin ideaali oli pitkän prosessin tulos. Vuosisadan alussa syntyneelle sukupolvelle se ole etäinen tulevaisuuskuva, jonka tiellä oli valtavia esteitä. Vaati kaksi sotaa, uhrauksia ja raatamista, että vanha työntyi sivuun ja uusi alkoi rakentua. Valistus, liberalismi, demokratia ja teollistuminen olivat suuria ajatuksia, joiden hengessä ”nationalistinen sukupolvi” (1911–1940) uurasti.
Hyvinvointivaltio ja hyvän elämän käsikirjoituksen täyttymys
Seuraava sukupolvi (1941–1970) syntyi keskelle suurta edistyskertomusta. Nuoret eivät halunneet katsoa taaksepäin, kurjuuteen ja kärsimykseen, vaan toimia auenneiden mahdollisuuksien airuina. Vaikka nuori polvi myös kapinoi, tarttui se aiempien sukupolvien projektiin ja käsikirjoitukseen. Hyvinvointivaltio oli suurten ikäluokkien ja heidän vanhempiensa ylevien arvojen, asenteiden ja toimien täyttymys. Ei ainoastaan Suomessa, vaan kaikkialla länsimaissa nähtiin Fukuyaman hengessä yhteiskunnallisen kehityksen saavuttaneen saturaatiopisteen.
Liberaali demokratia ja edistys, jatkuva kasvu ja elintason nousu olivat se yhteiskunnallinen maaperä, johon urbaanisukupolvi (1971–2000) syntyi ja jota sen odotettiin jatkavan, vaalivan ja kehittävän. Suomalainen ihme, peruskoulu, antoi jokaiselle yhtäläiset eväät jatkaa hyvinvoinnin edistämistä, avaimet hyvään elämään, ja kiinnittyä osaksi yhteiskunnallisen kehityksen viimeistä vaihetta.
Skriptin piti olla vedenpitävä. Sitä se olikin aina 1990-luvun lamaan saakka. Urbaanisukupolvi syntyi ja eli nuoruutensa ajassa, jota raamitti rauha, ennen näkemätön vauraus, sosiaalinen nousu ja globalisaatio. Omistaminen, rakkaus ja yksilöllisyys. Ajassa, jota sosiologi J.P. Roos kutsui hyvinvointivaltion vesikattovaiheeksi. Nuoret omaksuivat ajatuksen, että koulutien jälkeen edessä on yhtenäinen työura, perheen perustaminen, omakotitalon hankinta, lapsia, ehkä koira ja vaurautta – vanhempien sukupolvien ideaali: hyvä elämä.
”Vanha työntyy sivuun ja uusi etsii vielä muotoaan”
Muuttuvat hyvän elämän ideaalit ovat pysyvä ilmiö sukupolvien ketjussa. Jokainen sukupolvi rakentaa oman ideaalinsa ajan, paikan ja kulttuuristen ehtojen puitteissa. Tekninen kehitys, sodat, nälät, lääketieteellinen edistys, luonto ja monet muut voimat haastavat aiempien sukupolvien ajattelua ja kokemuksia. Nuoret tulkitsevat ympäröivää maailmaa tuoreella otteella ja haastavat vanhaa. Nuoret myös omaksuvat vanhaa ja sopeutuvat siihen. Urbaanisukupolvi omaksui allardtilaisen hyvinvoinnin perustan, mutta moni joutui pettymään. Puhuttiin jopa petytystä sukupolvesta.
Globaalisukupolvi (2001–2030) syntyi ja syntyy aikaan, jossa hyvä elämä on taas risteyskohdassa. Vanha ei oikein kanna ja uutta ei ole tarjolla. Demokratia on kriisissä, teollistumisen kääntöpuolet ovat paljastuneet kauhistuttavalla tavalla, poliittiset vastakkainasettelut ovat nostaneet päätään, sosiaalinen nousu on vaihtunut laskuksi, Euroopassa soditaan ja korona-epidemia muistutti ihmiskuntaa luonnonvoimista. Aikalaiset puhuvat epävarmuuden ajasta. Tarkemmin, vanhemmat sukupolvet puhuvat epävarmuuden ajasta.
Nuoret sukupolvet ovat aina olleet uuden ajan ”moottoreita”. Nälkävuosien nuorena kokeneet löysivät uuden ideaalin Atlantin takaa. 60-lukulaiset tähysivät maailmaan rajojen ulkopuolella. Nykynuoret hahmottelevat post-allardtilaista hyvinvointia globaalissa maailmassa, joka näyttäytyy vanhemmille sukupolville kriisiltä ja kaoottiselta. Sukupolvien ketjussa asetelma ei ole uusi, päinvastoin.
Jos menneisyys olisi opettaja, olisi sen viesti seuraava: Kun vanha työntyy sivuun ja uusi etsii vielä muotoa, on ja tulee nuorissa aina olemaan voima näyttää tie eteenpäin. Aikuisten kokemus epävarmuudesta ei siirry nuorille, jos sitä ei heille syötetä tai siirretä. Nuoret eivät ole eläneet mennyttä, vaan he luovat suhteensa ympäröivään maailmaan tässä ajassa, nyt ja huomenna. Menneisyys jatkaisi opetusta: mitä paremmin nuorista huolehditaan, heitä kasvatetaan, tuetaan ja koulutetaan, sitä helpommin vanha ja ummehtunut työntyy syrjään ja uusi nousee näkyviin. Se uusi ja kirkas, joka siintää nuoren polven tulevaisuushorisontissa, on heidän tulevaisuutensa ja hyvä elämänsä – ei meidän vanhaan ideaaliin takertuneiden.
Mikko Salasuo
Mikko Salasuo on talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja toimii erityisasiantuntijana Icehearts Ry:ssä.
Kirjoitus perustuu Antti Häkkisen ja Mikko Salasuon tutkimushankkeeseen 10 sukupolvea, 100 sukua.
Mikko on yksi #INTO23-tapahtuman (Lahdessa 28.-29.3.) pääpuhujista ja astuu Sibeliustalon lavalle ke 29.3. klo 11. #INTO23-Ilmoittautuminen on auki perjantaihin 10.3. saakka. Varaa nyt paikkasi ja tule mukaan Lahden Sibeliustalolle vuoden innostavimpaan tapahtumaan! www.intory.fi/into23