Nuorisoalan mahdollisuudet tukea heikoimmassa asemassa olevia heikkenevät entisestään 

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi pitkään odotetun tiedon nuorisoalan osaamiskeskusten valinnasta kaudelle 2024-2027.  Hallitusohjelman valmistumisesta asti nuorisoala on henkeään pidätellen odottanut valtionhallinnon linjauksia tulevista kehittämispainopisteistä.

Olemme iloisia siitä, että osaamiskeskustoiminta päätettiin käynnistää julkisen talouden leikkauspaineista huolimatta. Tavoitteena OKM:llä oli tukea kuutta erilaista osaamiskeskusta, mutta valtionavustusleikkausten vuoksi niitä tulee vain kolme. 

  • Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy / Kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävä nuorisotyö 
  • Nuorisotutkimusseura ry / Nuorisotyötä koskeva alueellinen tieto 
  • Suomen Partiolaiset ry / Yhdenvertaisuus 

Valtionavustusleikkausten myötä nuorisoalan kehittäminen typistyy merkittävästi. Tällä osaamiskeskuskaudella huomiotta jäävät kaikista heikoimmassa asemassa olevat nuoret.  

Nämä nuoret eivät yleensä ole oppilaitosarjen ja siten koulunuorisotyön äärellä. Heitä on tutkitusti vaikea tavoittaa palvelujen piiriin perinteisin keinoin ja heidän osallistumisasteensa tiedonkeruuseen on merkittävästi muita nuoria alhaisempi. He kokevat merkittävästi ikätovereitaan useammin ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä ja mielenterveyden ongelmia. 

Nuorisoalan osaamiskeskukset ovat nuorisoalan valtakunnallisen strategisen kehittämisen väline. Ne palvelevat ja kehittävät nuorisoalaa maanlaajuisesti valtioneuvoston valtakunnallisessa nuorisotyön ja -politiikan ohjelmassa (VANUPO) määriteltyjen painopisteiden mukaisesti. 

VANUPO:n valmisteluun liittyvässä kuulemisessa nuoret nostivat syrjäytymisen ehkäisyn yhdeksi tärkeimmistä ratkaistavista yhteiskunnallisista haasteista. Tämä on keskeinen teema nuorten osalta myös hallitusohjelmakirjauksissa ja näiden pohjalta valmistellussa VANUPO:ssa. Myös yksinäisyyden torjumiseen päätettiin panostaa. Osaamiskeskustoiminnan karsimisen myötä nämä tavoitteet jäävät tältä osin tyhjän päälle.  

Miten käy hallituksen lupauksen suomalaisten nuorten hyvinvoinnin lisäämisestä ja syrjäytymisen ehkäisystä, kun haavoittuvassa asemassa olevien piiristä leikataan kaikista suunnista? Kuka puolustaa niitä, jotka ovat moninkertaisessa marginaalissa? Kyse ei ole pienestä ryhmästä, vaan esimerkiksi etsivässä nuorisotyössä ja työpajatoiminnassa on vuosittain virallisten tilastojen mukaan yli 33 000 nuorta. 

Timo Kontio
toiminnanjohtaja
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry

Kimmo Kumlander 
toimitus- ja arvojohtaja 
Silta-Valmennusyhdistys ry 

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry