Meillä ei ole enää varaa tähän
Tässä blogissa väistyvä työpajakoordinaattori Veijo Wienkoop jättää jäähyväisensä. Läksiäiskirjoitus työpajakentälle on julkaistu ensimmäisenä pääkaupunkiseudun työpajojen verkostolehdessä, jonka viimeinen numero julkaistiin 15. toukokuuta.
Valtiontalous ei meille työpajatoimijoille ole mitenkään vieras asia, onhan meidän perustehtävämme suoraan sidottu siihen. Osaamme aina oikeassa kohdassa muistuttaa laskelmasta, jonka mukaan jokainen varhaiseläkkeeltä pelastettu nuori tuo miljoonan säästöt.
Tämän päivän uutisia lukiessa sitä joutuu kuitenkin melkoisen ymmälleen. Oliko laskelma tosiaan aivan perusteeton?
Meillä ei ole varaa pitkäjänteisyyteen, kertoo hallituksen metaviesti. Mieleen tulee tuttu tarina hölmöläisten peitosta.
Nykymenolla olisi perusteensa vain, jos samalla päätettäisiin luopua sosiaalimenoista kokonaan. Tällöin tulevaisuuteen siirretty velka jäisi ikään kuin erääntymättä. Vain tällä lailla laskien tässä olisi järkeä. Ja kuten me nykypolitiikkaa seuraavat osaamme aistia – tässä liikutaan jo fantasian tasolla.
Me suomalaiset näet tykkäämme kovista ajoista. Olemme jussin perillisiä: mielikuvissa me yhä kuokimme peltoa suolla, kun ei nyt mitään muutakaan ole osoitettu. Onni syntyy kärsimyksestä ja vastoinkäyminen tarkoittaa kuritusta. Ja jos siinä nyt muutama lapsi kuolee nälkään ja nuori tärveltyy niin ei voi mitään. Mitä karaistuneempia ollaan, sen jalompina kuollaan.
Leikkaamisen itsetarkoituksellisuudesta on näkyvissä paljon merkkejä. Viruksen lailla se tarttuu, saastuttaa mielen, ja kohta syntyy jo meillekin tuore ajatus: hei, pitäisköhän meidänkin leikata. Yrityksen näkökulmasta se voi olla ehkä järkevää, mutta kansantaloudessa on eri säännöt. Lamatunnelmaa ja -puhetta on kannattavaa välttää, työttömyysmenoja ei kannata lisätä, syrjäytyneen takaisinkelaaminen on kallista, työttömyyden periytymistä kannattaa välttää…
Näyttäkää minulle yksikin uskottava laskema, jossa julkisen sektorin kannattaa taantumassa irtisanoa työntekijöitään ja leikata henkilöstömenoista. Osoittakaa mitä säästöjä sellainen tuo. Viitatkaa edes yhteen esimerkkiin, jossa tällainen on toiminut. Tervehtyykö talous? Kasvaako bruttokansantuote? Lyheneekö velka? Kertokaa edes, mihin tämä noin niin kuin teoriassa perustuu.
Otetaan esimerkiksi valtionvelka. Aina 1980-luvun loppumetreille asti pidettiin Suomessa hyveenä, että tiukkoina aikoina julkinen sektori rekrytoi aktiivisesti. Näin tasapainotettiin suhdannevaihteluita ja ehkäistiin sosiaalisia ongelmia. Nykyrahaksi käännettynä valtionvelka oli tuolloin n. 10 miljardia euroa, joka oli n. 13 prosenttia BKT:sta.
No, sitten alkoi tuttu laulu: Meillä ei ole enää varaa tähän. Alkoi uusi säästämisen diskurssi, jossa talouden tasapainottaminen tuli politiikan (sittemmin ainoaksi) sisällöksi. Tätä säästämistä (lue: julkisen sektorin leikkaamista) on nyt harrastettu päämäärätietoisesti siitä lähtien. Ja mikä on tulos? Vuonna 2018 velkaa oli 105 miljardia, joka oli 45 % BKT:sta. Säästämisellä saatiin aikaiseksi velkojen kymmenkertaistuminen.
Ei siinä mitään ihmeteltävää ole, että kasvava osa nuorista voi huonosti eikä kiinnity yhteiskuntaan. Ei tarvitse kuin katsoa sitä perhettä, jossa nuori elää. Kun vanhemmat ovat joko epätoivoisia työttömiä tai vaihtoehtoisesti ylivoimaisen työtaakan näännyttämiä raatoja, jää kovin vähän tulevaisuudenuskoa jäljelle. Miksi kukaan haluaisi tähän mukaan?
Miten tämän nyt sanoisi kauniisti? Eh, MEILLÄ EI OLE ENÄÄ VARAA TÄHÄN!
Miksikä kutsutaan ideologisin perustein toteutettua toimintaa, joka kääntyy tarkoitustaan vastaan? Sen nimi on tragedia. Miksikä kutsutaan tarinaa toimijoista, jotka eivät tunnista tekojensa seurauksia? Sen nimi on komedia.
Kumpaakaan ei pysty enää katsomaan.
Veijo Wienkoop
Väistyvä pääkaupunkiseudun työpajatoiminnan koordinaattori
