Kultaa huuhtomassa – mitä me etsivässä nuorisotyössä oikeastaan etsimme?
Ei etsivässä nuorisotyössä aina eksyneitä etsitä, vaan ehkä pikemminkin suuntia ja merkityksiä: mahdollisuuksien ja laadultaan uudenlaisten hetkien hippuja tai helmiä nuoren rinnalla, yhdessä hänen kanssaan. Ekamin (Kotkan-Haminan seutu) etsivä Maria Sillankorva avaa blogissaan etsimisen ja rinnalla kulkemisen hienovaraisia merkityksiä ja arvoa.
Vesi virtaa vuolaasti, tekee kaarroksen mutkassa auringon säteiden loisteessa. Karut kivenlohkareet rajaavat veden kulkua ja heinät huojuvat tuulessa. Nuori ottaa askelia kivillä, astuu yhä alemmas kohti virtaavaa vettä, liikkeissä selkeä päämäärä ja katse kiinnittyneenä johonkin. Hän kurkottaa kätensä aivan vedenrajaan kivenlohkareen taakse ja poimii sieltä heinänkorteen kiinnittyneen kimaltavan jäähelmen silmiemme eteen. Hymy on huulilla. Hetki on tärkeä. Puhetta oli harvakseltaan, mutta yhteys oli silti läsnä ja se huokui lämmintä luottamusta.
“Mitä te oikein etsitte?” ja “ketä te etsitte?”. Nämä kysymykset pysäyttävät aina pohtimaan oman työn ydintä. Mitä todella etsimme? Olen itse tehnyt etsivää nuorisotyötä kaksi vuotta, ja edelleenkin “etsivä” tuntuu joskus kankealta nimitykseltä. Etsivän nuorisotyön “etsimistä” on minulle kuitenkin avattu hyvin. Etsimme nuoren kanssa yhdessä hänen elämäänsä tarpeellisia asioita. Niinpä! Ja niitä asioitahan riittää, voimme etsiä mm.: seuraavaa suuntaa, merkitystä elämään, sopivia palveluja, puhelinnumeroita, tekemistä, opiskelupaikkaa, turvaa, lomakkeita, oikeita sanamuotoja, ruokaa, elämäntarkoitusta, kotia, luottamusta tai toivoa. Melkeinpä siis mitä vaan.
Rinnalla kulkemisen salaisuus
Joskus nuoren asiat ovat niin jumissa ja solmussa, että hetkittäin olen synkkien pilvien raivaaja – jotta edes pienen pieni pilkahdus toivosta tavoittaisi silmät näkemään oman elämän merkityksen. Toisella taas on selkeitä suuntia, mutta matkanteko ontuu, silloin tekee mieli pysähdyttää pieniin vakauttaviin asioihin ja askeliin.
Etsivässä nuorisotyössä kuljemme yhteistä matkaa nuoren kanssa, rinnakkain. Joskus ehkä pikkuisen takana tuupaten tai tukien, joskus ehkä puoliaskelta edessä kannustaen, mutta enimmäkseen siinä sopivasti vieretysten niin, että nuori voi tuntea olevansa oman elämänsä paras asiantuntija ja toimija. Siinä ajatuksessa piileekin rinnalla kulkemisen salaisuus ja voima. Minä olen vain rinnalla. En ohjaksissa, en kaasuna enkä jarruna. Olen korkeintaan huoltotiimin jäsenenä, huolehtimassa, että kaikki pelittää ja toimii niin kuin pitää, kun on aika toimia.
Kultahippuja hiekassa
Etsivä ei tiedä mitä löytää. Ja kuka löytää. Joskus tuntuukin, että nuoren kanssa etsimme, vaikkemme tiedä mitä, löytämisestä puhumattakaan. Jotta löytäminen olisi mahdollista, on kuljettava hitaasti ja pysähdyttävä. On kuultava. On joskus oltava hiljaa ja elettävä läpi epätietoisuuden hetki. Usein hiljaisuudessa kuulemme enemmän kuin paljossa puheessa. Askeltaessa yhdessä niin kadulla, polulla tai mättäällä asiat usein selkenevät ainakin hetkeksi ja soljuvat parempiin uomiinsa kuin itsestään.
Toisinaan tässä työssä on myös siedettävä sitä näkyä, että nuoren elämässä kaikki rysähtää ja menee todelliseen umpisolmuun. Lohdullista onkin luottaa siihen, että kaikilla asioilla on aikansa ja tarkoituksensa. Kun aika on, nuorelta löytyy sisimmästään voima ja viisaus tehdä ratkaisuja ja oivalluksia. Nämä hetket ovat voimallisia juhlahetkiä. Varsinaisia löytöretkiä. Silloin on mielestäni löydetty kultahippunen tai jäähelmi hiekan seasta, pitkän huuhtomisen jälkeen.
Yhden nuoren kokemus saamastaan avusta kuului näin: “parasta oli se, että tuli itselle tunne, että minullekin kaikki on mahdollista”.
Maria Sillankorva
etsivä nuorisotyöntekijä,
Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekami, Rannikkopajat