”Kukaan ei synny vihaamaan”
Kuka on oikea suomalainen, ja milloin kaikki tähän maahan sitoutuneet nuoret saavat tuntea olevansa täällä vertaisia toisten kanssa? Vamos Helsingin etsivä nuorisotyöntekijä Tapio Koivu ottaa blogissa kantaa ihmisarvon kunnioittamisen ja vertaiseksi tunnustamisen puolesta. Olisiko jo aika lopettaa kummastelu ja alkaa elää aidosti yhdessä?
Paras kaverini maalla oli Riku. Hänen kanssaan juostiin pitkin mettiä ja tehtiin majoja. Sodittiin, pelattiin pihalla tossulätkää aikana, jolloin sitä ei virallisesti vielä ollut olemassa, ja keinuttiin pääsiäiskeinussa, mitä meillä ei ikinä ollut.
On oikeastaan ihme, että hän oli siinä. Hänen vanhempansa ja isovanhempansa olivat muuttaneet siihen naapuriin jostain kaukaa, rajan takaa, Karjalan kannakselta. Eikä siinä, että he olivat siinä naapurissa, ollut mitään ihmeellistä eikä kummallista, saati pelottavaa. Päinvastoin. Se oli hienointa ikinä. Mutta kuinka suomalainen Riku oli?
Kuka milloinkin on suomalainen?
Meillä tuntuu olevan hiljainen, oikeana pidetty ajattelutapa, kuin semitieteellinen paradigma siitä, kuka on etnisesti syntyperäinen suomalainen. Hän on valkoinen, puhuu sujuvaa suomea ja on elänyt koko ikänsä Suomessa. Hänen vanhempansa ja isovanhempansa ovat samanlaisia. Jotkut pitävät tätä ajattelutapaa oikeana, bussipysäkeiltä ja kuppilaparlamenteista eduskuntaan ja valtioneuvostoon asti.
Realiteetti kuitenkin on, että tämän hiljaisen taustaoletuksen muutos on välttämätön, sillä se ei enää pohjaudu olemassa olevaan eikä vallitsevaan todellisuuteen. Tämä muutos on paitsi välttämätön, niin myös väistämätön. Käsitys siitä, kuka on etnisesti syntyperäinen suomalainen, tulee joka tapauksessa muuttumaan muutaman vuosikymmenen kuluessa. Etninen ja syntyperäinen suomalaisuus on jo nyt monikielinen, -värinen, -kulttuurinen ja -arvoinen.
Edellisen kerran tätä ajattelutapaa piti muuttaa, kun sota Neuvostoliittoa vastaan hävittiin. Sen seurauksena kaikkiaan noin 440 000 ihmistä piti evakuoida luovutetuilta alueilta ja asuttaa eri puolille maata. Se on ollut kaikille osapuolille aivan hirvittävä, kivitalon kokoinen ponnistus. Se ei sujunut ilman ristiriitoja, ei ilman ennakkoluuloja, ei ilman vihapuhetta. Keitä nuo tulijat olivat – suomalaisia, venäläisiä, vai keitä? Ja jos suomalaisia, niin kuinka paljon suomalaisia?
Kyse on siitä, keitä pidämme ihmisinä ja vertaisinamme
Näihin ajatuksiin päädyin Elina Henttosen ja Janne Kareisen julkaisusta ”Kukaan ei synny vihaamaan” (Oikeusministeriö 2023). Se on raportti rasismia ja syrjintää koskevista nuorten dialogeista, jotka järjesti Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO.
On iso joukko nuoria, jotka ovat syntyneet Suomessa, käyneet koulunsa, opiskelleet ja valmistuneet täällä ja käyneet intin. Suomeksi tai ruotsiksi. He ovat Suomen kansalaisia. He ovat sitoutuneet tähän maahan ja haluavat elää ja unelmoida täällä, opiskella, tehdä työnsä, kasvattaa lapsensa, rakentaa elämänsä ja oman tulevaisuutensa täällä.
Silti heitä nimitetään jatkuvasti, sujuvasti ja alentavasti ”maahanmuuttajataustaisiksi”. Jatkuvasti he joutuvat kuuntelemaan kehotuksia mennä sinne, mistä ovat tulleet. Siis minne? Raportissa yksi nuori sanoo, että ”kukaan ei synny vihaamaan ketään. Tosi paljon kiinni, missä he (rasistisesti käyttäytyvät) kasvavat, ketkä vanhemmat on. Rasismi, viha ja syrjintä opetetaan.”
Kyse on viime kädessä ihmisyydestä, kaikkien ihmisten kunnioittamisesta sekä jokaisen luovuttamattomasta ja kyseenalaistamattomasta ihmisarvosta. Kyse on siitä, keitä pidämme ihmisinä ja vertaisinamme. Toisen ihmisen kunnioittamattomuus sekä hänen arvonsa kyseenalaistaminen tekee myös meidän oman ihmisarvomme kyseenalaiseksi.
Ihmisyys on jaettu ja yhteinen ominaisuus, josta ei neuvotella.
Kummastelun loppumisen aika
Sodan jälkeisten evakuointien päättymisestä on ensi syksynä kulunut 80 vuotta. Sodan jälkeen evakot rakensivat itsensä, unelmansa ja elämänsä osaksi uutta maata. Heidän outojen tapojensa ja kielensä kummastelu loppui. Vihakin, jossain vaiheessa. Siinä ei ollut mitään kummallista, että Riku oli siinä naapurissa, ja paras kaveri ikinä.
Rasistisen käytöksen takana on ihminen. Siihen voi puuttua vain toinen ihminen. Kuinka pitkä aika pitää kulua, että nämä nuoret hyväksytään oikeiksi, syntyperäisiksi, etnisesti suomalaisiksi?
Tapio Koivu, etsivä nuorisotyöntekijä
Vamos Helsinki, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr