Kohti aikaa, jolloin kukaan ei enää tarvitse etsivää nuorisotyötä ja työpajatoimintaa?

Vaikka palveluketjujen heikkouksista ei nykyään tietoa puutukaan, on kansamme höpöttelevässä alitajunnassa, Vauva.fi:ssä, silti joskus noussut esille kysymys: onko etsivä nuorisotyö turhaa, onnetonta hyysäystä? Vastaavasti toisinaan kuuluu arveluja, että työpajat olisivat hyödyttömiä säilöjä, joiden tarkoitus liittyisi lähinnä ihmisten kontrollointiin. Ja jos etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta juuri nyt ovatkin merkittäviä, ihmisarvoista yhteiskuntaa rakentavia toimintoja, kuten me Intossa uskomme, niin näkevätkö silmämme vielä sellaisenkin päivän, jolloin ne tosiaan olisivat käyneet turhiksi? Jotta tuo uusi aika ja maa – Suomi, jossa kenenkään ei tarvitse selvitä yksin – tulevaisuudessa koittaisi, mitä siihen mennessä olisi pitänyt tapahtua?

KUVA © Laura Oja / Noon Kollektiivi

Tällä hetkellä etsivät nuorisotyöntekijät ja työpajojen valmentajat tekevät korvaamatonta työtä palveluketjujen lujittajina siellä, missä noiden ketjujen lenkit ovat heikoimmillaan tai pettäneet kokonaan. Siitä on hyysäys kaukana, kun toimitaan hyvinvointivaltion etulinjassa, jonne muut palvelut harvemmin astuvat. Etsivät ja valmentajat ovat kanssakulkijoita niille, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet sosiaalisesti merkityksellisiä elämänpolkuja rakentavan toiminnan – koulutuksen, työelämän, lähiyhteisöjen ja hyvinvointia tukevien palveluiden – ulkopuolelle. Etsivän työkokemuksella väittäisin, että tuon osattomuuden takana on usein syrjäyttämistä, eli se aiheutuu merkittävin osin seurauksena sosiaalisten yhteisöjen ulkopuolelle sulkevasta toiminnasta sekä yhteiskunnan palveluketjujen toimimattomuudesta. Tekemällä asioita toisin voitaisiin osattomuutta ja sen seurannaisilmiöitä myös monin paikoin välttää. 

Eheiden palveluketjujen uusi aikakausi? 

Jokaisen etsivän nuorisotyöntekijän ja työpajavalmentajan on syytä miettiä ankarasti, mitä työkseen ryhtyy jatkossa tekemään, jos jonain päivänä heräämmekin siihen, kuinka esimerkiksi 

  • neuvolassa ja varhaiskasvatuksessa perheiden tuentarpeet tunnistetaan ja arkeen tarjotaan pitkäjänteisesti rinnalla kulkevaa ja kokonaisvaltaista tukea 
  • kouluissa ryhmäkoot ovat tarpeeksi pieniä yksilöllisten oppimistarpeiden huomiointiin ja siellä on riittävissä määrin ammattilaisia turvaamassa ilmapiiriä, jossa ei kiusata ja työnnetä syrjään  
  • toisen asteen oppilaitoksissa on kasvattajia, joilla ei ole niin kiire, etteivätkö he ehtisi kohdata nuoria oikeasti omana itsenään, osoittaa välittämistä ja kulkea nuorten rinnalla myös oppilaitoksen ulkopuolisessa maailmassa 
  • työmarkkinoilla kyetään ottamaan kaikki vastaan riippumatta iästä, jo valmiiksi hiotuista kyvyistä tai kerrytetystä työkokemuksesta, ja tehtäviä räätälöidään yksilöllisesti vastaamaan kunkin tilannetta ja kykyjä
  • mielenterveys- ja päihdehoidossa kaksois-diagnoosien ongelmat ovat historiaa ja ihmistä hoidetaan kokonaisuutena, henkilökunta riittää kohtaamaan kysynnän ja heillä on toimintamalleja jalkautuvaan ja kynnyksettömään toimintaan, jossa jokaisesta asiakkuudesta pidetään kiinni ja tavoitellaan aktiivisesti heitä, joista ei ole hetkeen kuultu mitään 
  • sosiaalityö tulee säännöllisesti vastaan erilaisissa arkiympäristöissä, siihen ei liity leimoja eikä se herätä pelkoja ja asioiminen on vaivatonta, jolloin avun saa nopeasti eivätkä elämän pienet ongelmat tai taloushuolet pääse kärjistymään 
  • Kelan etuudet ja menettelytavat ovat jokaiselle ymmärrettäviä ja palveluista pääsee osalliseksi asuinpaikasta riippumatta myös kasvokkaisissa kohtaamisissa, joissa ratkaisuihin autetaan kädestä pitäen, eikä hakeminen edellytä digilaitteita tai erityisiä taitoja 
  • työllisyyspalveluissa elämäntilanteita katsotaan monipuolisesti, jolloin huomiota ei kiinnitetä niinkään siihen, kuinka ihmiset täyttävät järjestelmälähtöisesti asetettuja vaatimuksia, vaan heidän rinnallaan kuljetaan työllistymisen edellytyksiä aidosti edistäen 
  • monialainen yhteistyö toimii koordinoidusti niin, että kaikki em. toimijat ovat tietoisia toisistaan ja kykenevät sujuvasti jakamaan vastuita, kohdentamaan resursseja ja saattamaan kunkin yksilön hänelle soveltuviin toimintoihin riippumatta siitä, missä hän sai ensikontaktin palvelujärjestelmään – eikä kenenkään tarvitse selvitä yksin. 

Yllä oleva voi kuulostaa utopialta, jos on saanut kosketusta siihen, kuinka palveluketjut heikoimmassa asemassa olevien nuorten ja aikuisten kohdalla nyt toimivat. Perheet saattavat joutua kamppailemaan saadakseen apua lapsen neuropsykiatrisiin haasteisiin. Ylikuormittuneet oppilaitokset kadottavat kosketuksen opiskelijoihin, jotka eivät tiedä missä heidän tulisi olla. Kuukausia jonotettu psykiatrinen hoitosuhde katkeaa alkuunsa, kun nuori ei ahdistukseltaan vastaa puheluihin. Etuushakemus hylätään tai työnhaku katkeaa, kun hakija ei ymmärrä mitä häneltä odotetaan. Kiireiseltä työntekijältä tulee kutsu aamuiselle toimistoajalle parin viikon päähän, joka nuorelta sitten unohtuu, ja ennen uutta aikaa laskut päätyvät ulosottoon…  

Eksyvät voidaan löytää ja railot kuroa umpeen – rakentaa Suomi, jossa kenenkään ei tarvitse selvitä yksin

Moni eksyy ja jää yksin ihmettelemään, jos oma elämäntilanne tai tarpeiden kombinaatio ei osu palvelujärjestelmän lokeroihin. Sitten kun tarve päästä avun piiriin kärjistyy, sinne pääseminen voi vaatia monenlaista pääomaa: tietoja, tekniikkaa ja itsepintaista sinnikkyyttä. Nykytilaa kuvaa lainaus syksyllä 2022 nuorten aikuisten huumekuolemista surullisen kuuluisaksi nousseesta Mänttä-Vilppulasta, jonka palvelupäällikkö valotti Ylelle, kuinka ”yksi kaupungin isoimmista ongelmista on, että sen tarjoamia palveluita ei löydetä”. Etenkin itsenäistyvien nuorten kohdalla on myös yleistä, että apua kaivataan samanaikaisesti monessa asiassa, mutta elämään ei haluta lukuisia auttajia, joista kukin keskittyisi kapeasti jonkin tietyn kysymyksen ratkaisemiseen. Niinpä eksyneitä löytävillä, rinnalla kulkevilla ja joustavasti monenlaiseen mukaan lähtevillä etsivillä nuorisotyöntekijöillä ja työpajavalmentajilla riittääkin tekemistä. Vuosittain toiminnoissa kohdataan noin 43 000 nuorta ja aikuista. 

Näissä oloissa etsivään nuorisotyöhön ja työpajoihin panostamisen tulisi olla itsestäänselvyys. Se ei kuitenkaan riitä, sillä onhan niissä kyse toiminnasta, joka määritellään ”kohtalaista monitoimijaista tukea tarvitseville” suunnatuksi (ks. Leskelä ym. 2022). Tarvitaan siis myös niitä monia muita palveluita, joihin nuoria ja aikuisia ohjataan, joiden kanssa toimitaan yhteistyössä, ja joiden tarpeeseen vastaavuutta etsivät ja valmentajat voivat osaltaan kohentaa. Tarvitaan palveluketjujen kunnostamista niin, että pääsemme kohti sitä, mitä etsivällä nuorisotyöllä ja työpajatoiminnalla tavoittelemme – Suomea, jossa kenenkään ei tarvitse selvitä yksin. Ja ehkä sitten joskus koittaakin se päivä, jolloin etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ovat tehneet itsensä tarpeettomaksi. 

Luettavaa etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan asemasta monialaisessa yhteistyössä:

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry