Kansanedustaja Mika Poutala tutustui nuorten työpajatoimintaan Edistiassa
Espoolainen kansanedustaja Mika Poutala pääsi maanantaina 14. lokakuuta tutustumaan nuorten työpajatoimintaan omassa kotikaupungissaan Edistian työllisyyspalveluiden vieraana. Mukana tilaisuudessa oli myös Espoon etsivän nuorisotyön sekä Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n edustajia. Tässä uutisessa Edistian Riikka Koskela kirjoittaa tarkemmin vierailusta.
Nuorten kanssa työskentelevien asiantuntijoiden lisäksi Poutala pääsi tutustumaan Edistian työpajojen toimintaan sekä kuulemaan erään nuoren valmentautujan tarinan. Nuori esiintyy tässä jutussa omasta toiveestaan nimettömänä.
Nuori oli ollut jo aiemmin työkokeilussa Edistian nuorten työpajalla, mutta sairastunut sitten vakavasti. Työkokeilu oli jäänyt kesken ja hän oli muuttanut asumaan Edistian nuorten ryhmäkotiin. Sairausloman jälkeen hän oli aloittanut uuden valmennusjakson nuorten pajalla. Työpajalla konkreettinen, käsillä tehtävä työ on tuntunut motivoivalta.
Tällä hetkellä minulla on halu päästä töihin, ja viime viikolla hain jo uutta työpaikkaa. Täällä on hyvä yhteisö ja saan aina apua tarpeen mukaan.
Nuorten tukeminen vaatii pitkäjänteisyyttä
Niin työpajatoiminnassa kuin etsivässä nuorisotyössä pätee sama fakta: luottamuksen luominen ottaa aikansa. Etsivässä nuorisotyössä tuki jatkuu niin pitkään kuin nuori itse toivoo, mutta työpajatoiminnassa sopimusten takarajat tulevat vastaan joskus liian pian.
Kuuden kuukauden sopimus on todella lyhyt aika nuoren elämässä. Usein ollaan vasta pääsemässä vauhtiin, kun työpajajakso jo päättyy.
Edistian työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö Pia Furu
Sekä etsivä nuorisotyö että työpajatoiminta ovat kuitenkin tehokkaita tapoja nuorten tukemiseen. Espoossa etsivän nuorisotyön tavoittamien nuorten määrä on pysynyt korona-ajan jälkeenkin korkeana ja kohtaamisten määrä nuorten kanssa on kasvanut. Työpajoilla etuna on tiivis kontakti nuoreen.
Joskus nuorella voi olla elämässään niin paljon selviteltäviä asioita, että sosiaalitoimessakaan ei ehditä auttaa riittävän nopeasti. Nuorten pajalla pääsemme kuitenkin näkemään nuorta lähes päivittäin.
Edistian nuorten työpajan koordinaattori Miina-Maria Pihlajaniemi
Myös Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n toiminnanjohtaja Timo Kontio muistutti pitkäkestoisten kontaktien tärkeydestä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri ne ovat tärkeitä syrjäytymisen ehkäisemisessä.
Myös oman tarinansa kertoneen nuoren valmentautujan viesti päättäjille oli painava:
Panostakaa nuorten palveluihin ja nuorten työpajoihin. Me nuoret saamme näistä paljon apua ja ne ovat meille tärkeitä!