Jos työpajoja ei olisi, ne pitäisi heti keksiä!
Jokainen meistä haluaa kuulua johonkin ja tuntea itsensä merkitykselliseksi. Työpajatoiminta tarjoaa tämän mahdollisuuden vuosittain kymmenille tuhansille valmentautujille. Tässä artikkelissa Omnian Veijo Wienkoop herättelee lukijan pohtimaan osallisuuden ja osattomuuden teemoja ja niiden hintalappua yhteiskunnassamme. Meidän tavoitteenamme on Suomi, jossa kenenkään ei tarvitse selvitä yksin.
Me työelämässä mukanaolevat joudumme käyttämään runsaasti mielikuvitusta kuvitellaksemme, miltä osattomuus tuntuu. Kun ei kuulu mihinkään, ei ole mitään viiteryhmää, ei virkaa, ei tointa, ei edes epävirallista hommaa, saati tehtävää. Entä jos kukaan ei odottaisi sinua, ei ilahtuisi näkemisestäsi, ei moittisi unohtelusta? Voisit kadota maailmasta ilman, että kukaan huomaisi.
Voisihan se olla mukavaakin aluksi. Voisi omaksua tarkkailijan roolin ja työstää ahkeroivista kanssaeläjistä pistävää analyysiä kaiken punnertamisen turhuudesta. Mutta aikaa myöten se kävisi raskaaksi, sillä jos pohdiskelulla ei olisi kuulijaa, tekemiseltä puuttuisi mieli. Saattaisi iskeä kateus: nuo ahertajat voivat sentään elätellä toivoa siitä, että heidän tekemisellään on merkitys.
Eipä siinä auttaisi omien taitojen harjaannuttaminenkaan. Sängyn laidalla voi soittaa mielin määrin kitaraa ilman, että mikään maailmassa liikahtaa. Kavereiksi kelpaisivat enää vain samassa tilanteessa olevat, ahertajien kiireet kun muistuttaisivat liikaa omasta alhosta. Parisuhdettakin olisi vaikea elävöittää toisen käden kokemuksilla, kun maailmaa tiirailisi vain verhojen välistä.
Kyseisen mielikuvaharjoituksen on tarkoitus herättää siihen, että kuka tahansa meistä voi päätyä osattomaksi. Ei tarvita kuin pari onnetonta sattumaa ja hups. Kuilun reunalla keikutaan.
Ajattele, että joudut selkäsi takia pidemmälle sairauslomalle. Samaan aikaan työpaikallasi käydään yt-neuvottelut ja saat kenkää. Yhtäkkiä olet työtön ja työkyvytön, jonka markkina-arvo on romahtanut pohjiin. Samoista terveydellisistä syistä joudut kieltäytymään vapaa-ajan aktiviteeteista.
Ja kas, verhot alkavat peittää ikkunaa.
Osallisuuden ihme on edullinen osattomuuden laskuun verrattuna
Tiedämme kokemuksesta, että mitä pidempään toimettomuus jatkuu, sen pidempään kestää sosiaaliseen vuorovaikutukseen palaaminen. Todistamme tätä työpajoilla päivittäin. Pikkuhiljaa valmentautujan katse nousee, kirkastuu, ja tervehtiminenkin alkaa aamuisin luonnistua.
Osallisuuden ihmeeseen ei tarvita paljon. Valmentautujalle riittää alkuun, että on paikka, jossa odotetaan ja tehtävä, joka vartoo tekijäänsä.
Työpajat vastaavat moniin yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Ne paikkaavat niin sosiaali-, koulutus-, työvoima- kuin nuorisoalankin rakenteellisia puutteita. Työpajojen yhteiskunnallista roolia ei voi ylikorostaa: jos työpajoja ei olisi, ne pitäisi heti keksiä. Sillä mikä muu taho avaisi ovet takaisin osallisuuteen?
Tämä lienee päättäjillekin selvää matematiikkaa. Osattomuuden hintalappu on kaikkine kerrannaisvaikutuksineen karmaiseva. Työpajojen rakenteiden turvaamisessa kyse ei olekaan hallinnollisesta hyväntahdon eleestä jollekin epämääräiselle sosiaalipuolen jutulle, vaan kyse on erinomaisesta taloudenpidosta, jossa ennaltaehkäistään pienillä kuluilla tulevia suuria (sote-)kuluja.
Työpajat ovat suomalaista kansanviisautta.
Veijo Wienkoop
Työpajatoiminnan koordinaattori
Pääkaupunkiseutu