Jessi Jokelainen arvostaa merkityksellisiä ihmiskohtaamisia 

Oululainen Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen siirtyy Inton ohjaksiin vuoden 2025 alusta. Hän toimii kotiseudullaan myös kaupunginvaltuutettuna ja haluaa työskennellä yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden eteen. Tässä jutussa Jokelainen kertoo, mitä ajattelee haavoittuvimmassa asemassa olevien eteen tehtävästä työstä.

Taustaltaan Jokelainen on opettaja ja suomen kielen maisteri. Hänet ajoi politiikkaan vuonna 2020 halu muuttaa yhteiskuntaa sellaiseksi, että jälkeeni jää jotain parempaa kuin se maailma, johon synnyin.  

Jokelaisen mukaan Suomessa on tehty pitkään ja sinnikkäästi työtä sen eteen, että pystyisimme auttamaan kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevia ihmisiä. Hallituksen päätökset kuitenkin horjuttavat tätä työtä ja tekevät yhä haastavammaksi saada ote niistä, jotka ovat vaarassa pudota yhteiskunnan turvaverkkojen läpi.  

  • Tilanne vaatii alan ammattilaisilta entistä lujempaa työtä entistä vähemmillä resursseilla, ja se huolestuttaa itseäni kovasti, Jokelainen kertoo.  

Hänen mukaansa Suomessa on todella toimivat palvelut silloin, kun tilanne on jo kärjistynyt pahaksi. Se ei kuitenkaan ole tilanne, jota olisi syytä tavoitella. Nyt pitäisikin panostaa enemmän ennaltaehkäisevään työhön. Se on paras työkalu syvien, kalliiden ja inhimillisesti ikävämpien ongelmien ehkäisyyn ja ratkaisemiseen. Ennaltaehkäisyn ja palveluiden sujuvuuden täytyy olla kunnossa jo varhaisessa vaiheessa, Jokelainen lisää. 

Tästä syystä Jokelaisella on painavia terveisiä Inton jäsenille ja kaikille etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan ammattilaisille.  

Teette kaikki silminnähden upeaa ja tärkeää työtä suurella panoksella ja koko sydämellänne. Valtava kiitos siitä! Merkitykselliset ihmiskohtaamiset ja vilpitön kanssaihmisten auttaminen ovat tärkeintä, mitä meillä on. 

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry