Into: Lisättävä toimia haavoittuvassa asemassa olevien palveluiden turvaamiseksi

Into antoi 29.3. lausunnon eduskunnan sivistysvaliokunnalle liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta. Koronaepidemian leviämisen ehkäiseminen on tärkeää, mutta rajoitustoimien sosiaalisten ja inhimillisten vaikutusten vähentämiseksi tarvitaan konkreettisia toimia. Haavoittuvassa asemassa olevien turvallisuus pitää varmistaa esitettyä vahvemmin. Nuorisotyön tarjoama tuki sekä jalkautuvat ja matalan kynnyksen palvelut pitää varmistaa.

Kasvomaski päällä oleva nuori.

Lakiesityksessä ehdotetaan säädettäväksi liikkumisvapauden väliaikaisesta rajoittamisesta väestön suojaamiseksi koronaepidemian leviämiseltä. Laki tulisi voimaan mahdollisimman pian ja olisi voimassa 14.5.2021 asti.

Into tuo esille, että koronaepidemia on jo nyt lisännyt etsivän nuorisotyön ja työpajojen asiakkaiden ahdistusta ja muita mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä sekä taloudellisia ongelmia. Tuen tarpeessa olevien nuorten ja aikuisten määrä on kasvanut ja heidän palvelutarpeensa ovat moninaistuneet. Tilanteet ovat vaikeutuneet erityisesti niillä, joilla jo ennestään on ollut haasteita. Jo yli vuoden kestänyt koronaepidemia on synnyttänyt mittavan palveluvelan, kun ihmiset eivät ole saaneet tarpeisiinsa vastaavia palveluja. Kasautuvat sosiaaliset ongelmat ja rajoitustoimista edelleen lisääntyvä palveluvelka edellyttävät haavoittuvassa asemassa oleville suunnattujen palvelujen resursoinnin vahvistamista.

Rajoitustoimissa mahdollistettava nuorisotyön tarjoama tuki

Liikkumisvapauden rajoitusten vaikutukset kohdistuvat erityisesti nuoriin ja haavoittuvimmassa asemassa oleviin, jotka eivät kuitenkaan ole rajoitustoimien pääasiallinen kohderyhmä. Monet nuoret tarvitsevat tukea peruspalveluissa asioimiseen ja toimeentulonsa turvaamiseen. Rajoitustoimet ja niihin liittyvä järjestyksenvalvonta voi synnyttää vastakkainasettelua sekä heikentää nuorten turvallisuudentunnetta ja luottamusta aikuisiin. Tätä torjumaan tarvitaan nuorten tilanteita tuntevia nuorisoalan ammattilaisia.

Rajoituksissa ei tunnisteta lainkaan etsivää nuorisotyötä, jalkautuvaa nuorisotyötä tai työpajatoimintaa – eikä niiden juuri haavoittuvimmassa asemassa oleville tarjoamaa yksilöllistä tukea. Nuorisotyön asema ja nuorisotyöntekijöiden rooli tulee huomioida ja määritellä laissa erikseen.

On lyhytnäköistä, jos haavoittuvassa asemassa olevien nuorten turvalliset aikuiset, nuorisotyöntekijät, siirtyvät etätöihin. Jalkautuvan nuorisotyön palvelut tulee turvata olennaisena haavoittuvimmassa asemassa olevia nuoria kohtaavana ja tukevana palveluna. On myös huomioitava, ettei nuorisotyö voi toimia nuorten järjestyksenvalvojina tai liikkumisrajoitusten valvojina, vaan rooli on nuorten ja viranomaisten välillä tulkkaava ja nuoria tukeva.

Työpajapalveluissa mahdollistettava etäpalvelut ja hybridimallit

Jos työpajatoimintaa ei ole mahdollista pitää auki liikkumisrajoitusten voimassaoloaikana, on näillä alueilla mahdollistettava etävalmennus kaikissa palveluissa, myös kuntouttavassa työtoiminnassa. Työpajoilla on hyvät valmiudet tarjota digitaalisia palveluita, mutta kaikki palveluiden järjestäjät eivät ole mahdollistaneet etäpalveluiden tuottamista. Tulee edellyttää, että palvelut järjestetään etäpalveluna, jos lähipalvelu ei ole mahdollista. Tarvitaan asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan joustavia hybridimalleja, jotka mahdollistavat etäpalvelun sekä terveysturvallisen lähipalvelun.

Jalkautuvat ja matalan kynnyksen palvelut varmistettava

Asunnottomien haastava asema liikkumisrajoitusten aikana on tunnistettu esityksessä. Tarvitaan kuitenkin toimia, joilla tilannetta voidaan helpottaa. Jalkautuva työ ja matalan kynnyksen palvelut on turvattava myös asunnottomille. Olennaista on myös nostaa välittömästi lasten ja nuorten auttavien puhelinten ja nettichattien resursseja. Nämä palvelut eivät tälläkään hetkellä pysty vastaamaan kaikkiin tukipyyntöihin.

Rajoitustoimien viestinnässä huomioitava haavoittuvassa asemassa olevat

Rajoitustoimet edellyttävät selkeää viestintää, jossa on huomioitu eri kohderyhmät, erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevat ja nuoret. Haasteellisessa tilanteessa olevat tarvitsevat tietoa tukipalveluista, joita heidän on mahdollista hyödyntää liikkumisrajoitusten aikana. Rajoitustoimiin liittyvien ohjeiden täytyy olla valtakunnalliset ja kattavat, jotta myöskään yksittäinen työntekijä ei joudu miettimään, mitä hän saa tehdä ja miten hänen tulee toimia. Ohjeiden täytyy olla olemassa liikkumisrajoitusten astuessa voimaan, jotta vastuullisten viranomaisten ohjeita ei tarvitse odottaa eikä palveluihin tule katkoksia.

Lue lausunto.

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry