Hei hyvinvointialue, tässä puhuvat etsivät ja valmentajat

Tässä tekstissä on koottuna yhteen kirjeitä, jotka kirjoitettiin Satakunnan työpajojen, etsivien ja esihenkilöiden verkostopäivässä 27. syyskuuta. Työmuotojen ammattilaiset olivat kutsuneet hyvinvointialueen edustajat paikalle tapaamiseen keskustelemaan alueen nuorten tilanteesta, mutta nämä jäivät pois tapaamisesta. Verkostopäivän väki kokosi viestinsä kirjeiksi ja kirjoitti Satakunnan Kansaan aiheesta yleisönosastokirjoituksen.

Kuulkaas enot,

Palveluita ovat nuorille yhä kauampana. Kyytejä heillä ei ole. Busseja maalta kulkee harvakseltaan. Jos ja kun kuskaamme nuoria se on tunti puolitoista pois meidän perustyöstämme. Jos emme kuskaa, he eivät palveluihin joko pääse tai pitkien siirtymien vuoksi halua mennä. Eli kuskaamme, joka on kusemista omille kintuille. Näyttää ulospäin että homma toimii. No pääasia, että nuori saa avun. Ja avuntarve päihde- ja mt-puolelle on SUURI! Älkää pelleilkö nuorten kustannuksella, he ovat meidän tulevaisuus.
T. Kiivastunut -75

Hei,

Toivoisimme lisää henkilöresursseja matalan kynnyksen palveluihin, esim. Mieli ry. Mielestämme pitäisi olla olemassa toimijoita, jotka jalkautuvat yksinäisen / sairaan nuoren luokse kotiin.Pitäisi olla matalan kynnyksen, hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa, johon osallistumalla nuori saisi jotakin rahallista korvausta / tukea, joka motivoisi häntä osallistumaan.

Normaalia toimintakykyä tukevaa ryhmätoimintaa tulisi olla paljon.

Huomio! Nuoret tarvitsevat keskustelua, tunneta merkityksellisyydestä, kohtaamisia ja vuorovaikutusta. Nuorten kohtaajat voivat olla esim. lähihoitajia ja sosionomeja, ei välttämättä psykologeja ja lääkäreitä.

Hei Hyvinvointialue,

Olemme huolissamme nuorten (ja myös kaikkien) mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuudesta ja toimivuudesta. Varsinkin nuoret voivat kovin huonosti ja jäävät usein yksin ongelmiensa kanssa. Matalankynnyksen palvelua pitäisi olla enemmän sekä toimijoiden yhteistyötä pitäisi tehostaa.

Asiakas tulisi huomioida yksilönä ja vastata nimenomaan hänen tarpeisin, eikä niin että asiakkaan pitäisi soputua palveluun, esim. mielenterveyspalvelut lähes poikkeuksetta aamu- ja aamupäivä painotteisia ja valtaosalla suuria univaikeuksia, jolloin sitoutuminen palveluun on vaikeaa. Myös päihdepalvelujen piiriin pääsemistä pitäisi nopeuttaa. Päihderiippuvaisen tulisi päästä välittömästä hoidon piiriin kun asiakkaalle itselleen tahto tähän tulee. Päihderiippuvuuden hoito tulisi myös olla intensiivisempää kuin keskusteluaika kerran kahdessa viikossa. Päihderiippuvuuden hoitoon on maailmalla tutukitusti tehokkaita hoitomuotoja, joita ei Suomessa kuitenkaan juurikaan ole käytössä.

Rakas Satakunnan hyvinvointialue

Olemme etsiviä nuorisotyöntekijöitä. Kohtaamme työssämme paljon haastavassa tilanteessa olevia nuoria. Asiakkaistamme valtaosa on hyvinvointialueen tarjoamien palveluiden tarpeessa. Etsivän nuorisotyön yksi tarkoitus on luoda yhdessä nuoren kanssa heille palvelupolkuja. Palveluiden puutteellisuuden ja haastavan saatavuuden vuoksi työstämme suurin osa menee nuoria kannatellessa.

Olemme erityisen huolestuneita alueemme nuorista ja siitä etteivät he saa tarvitsemiaan palveluita oikea-aikaisesti. Palveluita tulee saada. Niitä ei voi lakkauttaa säästötoimiin perustuen. Työssäjaksamiseen on panostettava jotta palveluiden laatu ei myöskään kärsi. Palvelupoluissa on aukkoja. Meiltä löytyy paljon tilanteita, joissa itsetuhoisia ajatuksia ajatteleva nuoria ei ole saanut sitä apua, joka hänelle kuuluisi.

Tämä EI ole okei! Tilanteessa on käännytetty palveluista kotiinsa ja liian lyhytaikaisen palvelun jälkeen jätetty tyhjän päälle. Säästötoimia olisi kertalleen panostettu työskentely eikä lyhennetyt monta kertaa toteutetut hoitojaksot.

Hei HVA,

Olisi pari juttua… kun teillä nyt on kova paine säästöihin, niin varmasti olemassa olevien palveluiden tehostus ja jalkautuminen voisi auttaa? Oikea-aikainen hoidon tarpeen arviointi ketterästi siellä missä nuori on. Vaikka kerran viikossa Ohjaamolla. Tulisi siinä samalla verkostokin tutuksi. Palveluista voisi tulla kertomaan esim. nuorten työpajoille, koska nettisivut ja esitteet voivat olla vanhoilla infoilla. Jalkautuvaa infoa ammattilaisille ja nuorille. Voidaan ottaa se kuntouttava työtoiminta takaisin niin voitte sen resurssin käyttää vaikka päihde- ja mielenterveyspalveluihin, eiks vaan?

t. Nuorten työpaja

Rakas HV-alue,

Kirjoitan sinulle nyt kertoakseni, että tiiviimpi yhteistyö meidän kesken olisi tärkeää ja helpottaisi monen nuoren polkua. Te voisitte olla etsivään nuorisotyöhön matalalla kynnyksellä yhteydessä, kun kohtaatte nuoren, joka tarvitsisi juuri etsivän tarjoamia palveluja, apua tai tukea – ja päinvastoin. Voisimme jopa yhdessä tavata nuoren, jolloin olisi helpompi selvittää mitä hyvinvointialue kykenee tarjoamaan ja missä etsivän jeesi tulisi tarpeen.

Rakkain terveisin, etsivä nuorisotyöntekijä

PS. Valitettavasti en löytänyt yhteystietojanne, joten toivotaan että tämä löytäisi perille kuitenkin.

Hei Ihana hyvinvointialue,

Tunnut kovin kaukaiselta, vaikka sinun pitäisi olla aktiivinen osa minun arkista elämää. Haluaisin lähentyä kanssasi hyvin henkilökohtaisissa asioissa. Päihde- ja mielenterveysasiat varsinkin mietityttää ja kaltaisteni mielenterveyden moniottelijoiden sijoittaminen työelämään. Kuntouttava työtoiminta on ollut joskus hyvä väylä päästä kiinni normaalimpaan arkeen, joka motivoi tietyllä tapaa hoitoon sitoutumiseen.

Työpajoilla mahdollisuuden ovat huikeat jolloin polutus kuntouttavasta työkokeiluun ja palkkatuelle on ollut mahtava. Nyt olen tätä kokonaisuutta miettinyt vuoden verran ja tullut siihen tulokseen että olet todella hyvinvointialue. Kaipaisin itselleni ja kaltaisilleni pahoinvointialuetta.

Rakas hyvinvointialue,

Lähestyn sinua kirjeellä, kun alueellamme on voimassa oleva metsäpalovaroitus ja en voi toimittaa sinulle savumerkein tärkeää viestiä. Olen kuullut, että tulevaisuudessa on paljon keinoja kommunikoida ja viestittää useissa eri kanavissa. Miten enemmän näitä kanavia on sitä vähemmän olen kuullut sinusta mitään.

Työpajaverkostossa on huippuosaamista, mutta ne käyvät tällä hetkellä tyhjäkäynnillä. Samaan aikaan nuoret, meidän tärkein pääomamme, on ilman palvelua ja heidän ongelmansa kertaantuvat ja eskaloituvat.

Toivon, että ette ole siellä ylhäällä olemassa oleva iso päättäjätaho, joka romuttaa hyvän ja toimivan systeemin. Me olemme olleet 30.vuotta heikoimmassa asemassa olevien nuorten asialla. Säästättekö oikeassa asiassa? Valuuko osaaminen viemäriin? Kadonnut nuori vie mukanaan paljon euroja yhteiskunnalta. Työpajat ovat yleensä paikkoja, joissa nuoret kokevat olevansa turvassa, omassa ympäristössään ja heidän kasvuaan voidaan siellä tukea kohti koulutusta ja työelämää.

Ota rohkeasti yhteyttä tämän lehden konttoriin ja meillä voi olla yhdessä loistava tulevaisuus. Löydä meidät ja käytä meitä rohkeasti hyväksi!

Meidän mukana saat prinsessan/prinssin ja puolet valtakunnasta tai ainakin hyvän lapiomiehen.

Hyvä hyvinvointialue,

Ensinnäkin haluamme kiittää teitä siitä, että olette mahdollistaneet kuntouttavan työtoiminnan toteuttamisen Valtti työpajalla. Olemme saaneet auttaa monia ihmisiä löytämään uutta virtaa elämäänsä ja edistämään heidän työ- ja toimintakykyään.

Olemme kuitenkin huomanneet, että kuuden kuukauden jakso on kuin yrittäisi kasvattaa vesimeloonia jääkaapissa. Hyvä alku on lupaava, mutta pidempi kasvu on välttämätöntä, jotta asiakkaamme voivat oikeasti juhlia elämänmuutoksen makua!

Tällä hetkellä tilanne on vähän kuin yrittäisi opettaa norsulle balettia: muutamassa kuukaudessa ehtii vain muutamia askeleita harjoitella. Haluaisimmekin ehdottaa, että voisimme jatkaa yhteistyötä pidempikestoisesti. Näin voisimme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden syventää osaamistaan, rakentaa vahvempia verkostoja ja saavuttaa pysyvämpiä tuloksia.

Olisimme valmiita tarjoamaan teille erilaisia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi:

· Norsubaletin jatkokurssi: Pidempi jakso mahdollistaisi monipuolisemmat harjoitukset ja yksilöllisemmän ohjauksen.

· Vesimeloniviljelyn intensiiviviikko: Nopeutettu kasvu taatusti!

· Elämänmuutoksen pikakelaukset: Hyppäämme suoraan kohtiin, joissa asiakkaat saavat ensimmäisen työpaikan tai pääsevät opiskelemaan unelmiensa alaa.

Toivomme, että näemme asiassa joustoa ja että voimme yhdessä luoda vielä parempia mahdollisuuksia kuntoutuville asiakkaillemme.

Ystävällisin terveisin,

Valtti työpaja ja tekoäly

P.S. Olemme avoimia myös muille luoville ehdotuksille!


Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry