Minulla on viimein tulevaisuus ja unelmia – #haluankuulua
“Kuka muka haluaisi kuulla mitä sanottavaa minulla on?” Lähes koko nuoruuteni ajattelin näin. En ole ollut kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ennen tätä vuotta, ja olen nyt jo melkein kolmenkymmenen. En kokenut nuorempana, että minulla olisi mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään tai keneenkään muuhun kuin itseeni ja lähipiiriini. En käynyt äänestämässä, en kertonut mielipiteitäni, en lukenut uutisia, en ollut aktiivinen edes somessa.
Olen aina ollut hyvin herkkä eikä nuoruuteni ollut helppo. Perheen kanssa oli ongelmia ja terveyteni petti. Melkein 15 vuotta ajattelin, ettei kukaan minusta välitä. Minulla ei ollut juurikaan ystäviä, ja perheeni jätti minut yksin. Lääkärit ja psykologitkin tuntuivat välittävän vain siitä, että menen opiskelemaan tai töihin. Ei ketään oikeasti kiinnostanut, voinko minä hyvin vai huonosti.
Ajattelin, etten ollut arvokas, koska en kyennyt tekemään töitä normaalisti, eikä kukaan pitänyt minusta. Ihmettelin, mikä minussa on vikana… En minä ollut osa yhteiskuntaa – minä olin väliinputoaja, ja yhteiskunta oli hylännyt minut. Tai siltä minusta tuntui.
Nuorta on joskus valitettavan helppoa olla kuulematta, eikä nuorena välttämättä vielä rohkeus riitä puolustaa itseään. Minun onnekseni tapasin myöhemmin tasapainoisia ja empaattisia aikuisia, joiden ansiosta olen sittemmin oppinut tämän taidon. En tee enää muiden mieliksi. Nuorempana olin liian kiltti, arka ja myöntyväinen. Olen myös aina ollut pieni ja lyhyt ja näyttänyt ikäistäni nuoremmalta. Ihmiset eivät useinkaan ottaneet minua tosissaan, jos jotakin yritinkin kertoa.
Minun on täytynyt todella kasvaa, jotta saisin ääneni kuuluviin. Nykyisin osaan kantaa itseni paremmin ja pitää kiinni mielipiteistäni. Minusta on tullut aikuinen nainen, jolla on älyä ja vahvat mielipiteet. En anna enää muiden juosta ylitseni. Minulla on ystäviä ja harrastuksia. Käyn työkokeilussa nuorten työpajalla ja se on mitä ihanin ja kannustavin paikka! Oma ääneni on vahvistunut pajakokemuksen myötä. Nyt voin hyvin ja tiedän olevani arvokas ihmisenä ja omana itsenäni. Minulla on tulevaisuus ja unelmia.
Tänä vuonna olen alkanut haaveilemaan omasta blogista. Haluaisin kirjoittaa ajankohtaisista asioista, jotka mielestäni kaipaavat muutosta yhteiskunnassa. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun minusta tuntuu siltä, että oma ääneni on tarpeeksi vahva, jotta uskallan nousta ja kertoa ajatukseni. Pitkään olen elänyt piilossa, vaiennettuna, mutta tänään uskallan kertoa tarinani. Enää en pelkää, mitä muut minusta ajattelevat. Tänään aion olla osa yhteiskuntaa. Minulla on paljon sanottavaa, ja minä pidän huolen siitä, että minut kuullaan!
Rita
Nuori, Helsinki
Blogikirjoitus on osa Nuorisotyön viikolla käynnistyvää #haluankuulua-kampanjaa. Valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa vietetään 7.–13.9.2020. Tänä vuonna teemana on nuorten yhteiskunnallinen osallisuus paikallisella tasolla. Into juhlii nuorisotyötä yhdessä etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan alueellisten koordinaattoreiden kanssa. Yhteinen kampanjamme näkyy mm. kaikissa Inton sosiaalisen median kanavissa.