Ajaako yhteiskunta nuoret käyttämään päihteitä?
Meille uutisoidaan, että nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt viimeisten vuosien aikana. Sehän on hienoa, tarkoittaako tämä nyt sitten, että nykypäivän nuoriso on raittiimpaa kuin aikaisemmilla vuosikymmenillä? Oma kokemukseni etsivässä nuorisotyössä ei tätä ilmiötä tue. Alkoholinkäyttö nuorten keskuudessa on tutkitusti todellakin ollut viimeisten vuosien aikana laskussa. Tosin aivan parin viime vuoden aikana tämä kehitys on pysähtynyt ja pientä nousuakin on ollut havaittavissa.
Kouluterveyskyselyiden koonneissa näkyy selkeästi nuorten asenneilmaston muuttuneen hyväksyvämpään suuntaan suhteessa kannabikseen ja muihin huumausaineisiin. Juuri kannabis ja lääkeaineiden väärinkäyttö on oman tulkintani mukaan täyttänyt ja jopa lisännyt nuorten päihdekäyttöä tyhjiöön, jonka vähentynyt alkoholinkulutus on jättänyt. Nuoret eivät sittenkään taida olla nykyään raittiimpia kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Ja miksi olisivat, me elämme polarisoituvassa maailmassa, jossa tulevaisuuden ennakointi on yhä vaikeampaa, koulu- ja työelämä monessa suhteessa vaativampaa ja mediankin tukemat ulkoiset ”pärjäämisen” edellytykset jatkuvasti läsnä. Nämä edellä mainitut seikat eivät varmasti vähennä nuorten kokemaa turvattomuudentunnetta oman elämänsä kulkuun vaikuttamisen mahdollisuuksista ja korreloivat myös suoraan päihde- ja mielenterveysongelmien syntyyn.
Etsivässä nuorisotyössä me sitten näemme, miten yhteiskunta pystyy vastaamaan näihin koko ajan kasvaviin haasteisiin. Haja-asutusalueilta kuuluu koko ajan, ettei nuorten päihde- ja mielenterveys palveluja ole tai niiden laatu ei tyydytä. Kaupungeissa jonot kyseisiin palveluihin ovat kuukausien mittaisia, vaikka nuoren tilanne olisi akuutti. Päihdepuolen laitoskuntoutuslähetteitä vähennetään vuosi vuodelta, vaikka tutkitusti niillä saataisiin parhaat tulokset aikaan. Mielenterveyspuolella pahimmassa tapauksessa diagnoosi saadaan 15 minuutin terveyskeskuskäynnillä ja nuori saa lääkkeet, mutta ei mitään terapiakontaktia. Ymmärrän panostusten vaativan rahaa, mutta jos nuorten hyvinvointiin ei nyt satsata, on lasku tulevaisuudessa todellakin moninkertainen. Tarkoitus ei olisi hoitaa oireita, vaan kohdata ongelma.
Etsivä nuorisotyö ei ammatillisesti ole päihde- ja mielenterveystyötä, eikä sen pitäisi niitä palvelupuutteita korvata. Mutta olisiko näillä palveluilla jopa jotain opittavaa ENT:n työotteesta? Tasavertainen, inhimillinen ja läsnä oleva kohtaaminen, johon työssämme yritämme päästä, on tärkeää. Samoin neutraali, ennakkoluuloton ja tuomitsematon nuorisotyöllinen asenne on keskiössä ihmiselle, jolta usein puuttuu perusluottamus ja näin ollen hän on hyvin riippuvainen työntekijän kunnioittavasta ja hyväksyvästä suhtautumisesta. Nämä ovat aidosti vaikuttavia asioita, mutta harmillisen vaikeita mitata.
Teksti:
Tommi Grönroos
Varsinais-Suomen etsivän nuorisotyön koordinaattori